YLEENSÄ kaikille ihmisille on suotu kyky muistaa. Käytännössä emme tulisi toimeen ilman tuota lahjaa. Kun muistamista tulee tarpeeksi paljon, ihminen alkaa valitettavasti unohtamaan asioita. Unohtaminen ei ole sinänsä kyky vaan enemmänkin muistamisen puutetta. Joskus myös sitä kykyä ihan oikeasti tarvittaisiin.
Kerran eräs henkilö kommentoi muistiani. Hän piti sitä erinomaisena. Nyt vuosikymmenien jälkeen en kuule enää tällaisia kommentteja. Jos nimet, osoitteet ja rekisterinumerot alkavat olla ajoittain hakusessa, huomaa istuvansa samassa veneessä kaikkien niiden kanssa, jotka välillä epätoivoisesti penkovat muistilokeroitansa.
Ilmeisesti ihminen muistaa parhaiten sen, mistä on kiinnostunut. Sanat, teot, olosuhteet, eri tunnetilat, siis lukemattomat yksityiskohdat, syöpyvät helpommin mielen verkkokalvolle, kun tarkkailee elämänvirtaa sydämensä kautta. Jos mikään ei kiinnosta, joutuu kysymään paljon muilta.
Raamatussa Jumala kuvataan sekä kaikkivaltiaana että kaikkitietävänä. Meitä tietysti kiinnostaa se, mitä Jumala tietää meistä. Psalmin kirjoittaja vastaa: ”Hän tietää minkälaista tekoa me olemme: hän muistaa meidät tomuksi (Ps 103:14).” Jumala ei unohda meitä koskaan.
IHMISEN huonomuistisuuden ymmärtää. Mutta kuinka on mahdollista, että kaiken tietävä ja muistava Jumala silti unohtaa asioita! Onneksi tähän ikään kuin ristiriitaiseen jumalakuvaan löytyy vastaus Hebrealaiskirjeestä. ”Sillä minä annan anteeksi heidän vääryytensä enkä enää muista heidän syntejänsä (Heb 8:12).” Toisin sanoen Jumala unohtaa anteeksiantamansa synnit. Näin tapahtuu jokaiselle, joka tulee Jeesuksen omaksi. Hän tietää kaiken, mutta hän ei enää muistele kaikkea.
Eräs henkilö tuli sielunhoitajan luokse ja pyysi, että tämä julistaisi hänen syntinsä anteeksi. Sielunhoitaja kysyi häneltä, oliko joku toinen jo rukoillut hänen puolesta. Tähän hän sai myöntävän vastauksen. Silloin sielunhoitaja pitäytyi rukoilemasta, koska asia oli hänen mielestänsä jo hoidettu Jumalan edessä. Meidän omatuntomme voi syyttää meitä, vaikka kaikki synnit olisi jo saatu anteeksi. ”Jos sydämemme syyttää meitä, niin Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaikki (1 Joh 3:20).”
ONNEKSI anteeksisaaminen ei ole meidän muistimme varassa. Kysymys ei ole vain teoista, vaan koko elämänasenteesta. Silloin kun ihminen on oman elämänsä herra, hän ei yleensä paljoakaan välitä siitä, tekeekö hän syntiä ajatuksin, sanoin ja teoin. Kun sitten syyllisyys herää ja ihminen haluaa saada asiansa kuntoon Jumalan edessä, anteeksisaaminen koskee myös niitä tekoja, joita henkilö ei edes muista tehneensä. Nekin saadaan anteeksi samalla kertaa. On hyvä, että Jumala muistaa ja yhtä lailla on hyvä, että Jumala myös unohtaa.
Vanhurskauttaminen tarkoittaa syyttömäksi julistamista. Jumala ei muistuta meitä enää synneistä, jotka Kristuksen ristin veren kautta on saatu anteeksi. Syyllisyys hänen edessään on poistunut ja armo on tullut osaksi. Jos vaellamme lähellä Herraa, emme tahdo unohtaa sitä, mitä hän on armossaan meille tehnyt. Tämä muisto säilyköön voimaksi tähän päivään. Menneisyydessä on paljon muuta, minkä muistimme voisi hyvällä syyllä unohtaa.
Markku Tuomaala
