ALAJÄRVEN NUORISOSEURALLA kuulustellaan katekismuksen tietämystä ja testataan lukutaitoa torstaina 3. huhtikuuta. Saattaapa kinkereitä vetävä rovasti olla tiukkanakin. Jalkapuuhun sentään ketään ei saateta.
Kyseessä on Järvi-Pohjanmaan Senioreiden ja Alajärven seurakunnan yhdessä järjestämä kinkeritilaisuus, jossa vuorottelevat 1800-luvun kinkereitä koskeva tieto ja muistelukset, kinkereiden kulku näytelmällisenä osuutena sekä seurakunnan yhteislaulu ja rukoukset. Kirkkoherra myös opettaa hieman vieraamman uskontunnustuksen.
Kun idea entisajan kinkereistä heitettiin ilmoille Järvi-Pohjanmaan senioreiden kokouksessa, innostui Sauli Ahopelto aiheesta. Tutkijaluonne ja pöytälaatikkokirjoittaja paneutui kinkeriperinteeseen muun muassa Järviseudun Historia -teosten ja Jonatan Johanssonin elämäkerran kautta.
–Kirkkoherra Ilkka Lehto ja kanttori Ismo Pitkänen lupautuivat mukaan seurakunnan puolelta ja näytelmällisiin osuuksiin löytyi mukaan innokkaita, jotka heittäytyivät rooleissaan tyhmiksi tai osaamattomiksi. Nuorisoseura sopi tilana asiayhteyteen, koska Alajärven kirkkoherra Jonatan Johansson aluksi vastusti nuorisoseuroja synnin pesinä, mutta myöhemmin huomattiin, että sen toiminta raittiusseurana sopikin hyvin yhteen kirkon arvojen kanssa.
Aikoinaan seurakunnat vastasivat ihmisten opettamisesta ja kinkereillä testattiin ulkoa osaamista sekä lukutaitoa.
–Lukutaito, katekismuksen ja Raamatun osaaminen olivat edellytys rippikouluun pääsemiselle. Rippikouluun haluttiin, koska sieltä sai luvan käydä ehtoollisella, mennä naimisiin, juoda viinaa ja aloittaa tupakanpolton, kertoo Ahopelto.
–Tenttaamista pelättiin! Jossain kohtaa jalkapuu ja häpeäpenkki olivat ahkerassa käytössä, myöhemmin nuhtelu ja häpeän alaiseksi joutuminen ajoivat saman asian. Käytännöt vaihtelivat seurakunnittain sen mukaan, millainen pappi oli. Täällähän Lappajärvi oli emäseurakunta, jonka ehdoilla elettiin, eriytymistä tapahtui seurakuntien itsenäistyttyä. Lappajärvellä on vielä jalkapuut tallella ja harkitsimme, että olisimme ne tuoneet ne paikalle, mutta ne ovat melko raskaat.
–Kinkerit saavat nyt uuden merkityksen taustan kautta. Kyllähän niitä nykyisinkin pidetään, mutta hyvin eri tavalla; ne ovat kuin kirkonmeno siirrettynä kyläyhteisöön. Katekismus on kuitenkin lähtökohtana. Tähän tapahtumaamme kaikki ovat tervetulleita, asu vapaa ja eläytyminen toivottavaa. Kahvikolehti omantunnon mukaan.
OMASTA LAPSUUDESTAAN ja nuoruudestaan Alajärven Heikinkankaalla Ahopelto muistaa kinkerit, jotka olivat siihen aikaan enemmänkin seuroja.
–Siellä laulettiin virsiä ja paneuduttiin katekismukseen. Vanhempien ja isovanhempien kertomuksista meille oli periytynyt tietyllä tavalla pelko kinkereitä kohtaan.
Koska Ahopellolla on valmis sabluuna kinkeritapahtumaan, sitä voisi hyödyntää muuallakin, jos löytyy innokkaita toteuttajia.
–Materiaalissa olisi aihio oikeaan näytelmäänkin. Johanssonin aika, murroskausi 1800-luvun lopulta itsenäistymisen vuosiin, oli aikamoista mullistusta tälläkin seudulla, ja sitä on melko vähän käsitelty ja tuotu esiin. Elävöittäminen tekee historiasta mielenkiintoista!
Kotiseutu kutsui työuran jälkeen
SAULI AHOPELTO palasi Alajärvelle 2021 lähdettyään ylioppilastutkintonsa jälkeen opiskelemaan 1965. Elämä vei työn perässä ympäri Suomea ja työura päättyi kunnanjohtajana Liedossa, jonne Ahopelto siirtyi Itä-Lapista. Eläköitymisen jälkeen tytärten perheet kaipasivat apua pääkaupunkiseudulla, joten Ahopellot asuivat joitakin vuosia Vantaalla.
–Reissumiehen homma aina hakenut Järviseutua. Kun lastenlapset menivät lukioon, oli aika palata kotiseudulle.
Elämänmuutos teki tilaa uudelle. Kun kunnanjohtajuus, maakuntien, kuntayhtymien, kirkon ja taloyhtiöiden kuviot jäivät taakse, oli aikaa harrastuksille. Helsingin Eteläpohjalaisten vetovastuu jatkui vielä jonkin aikaa Alajärvelläkin.
–Paula-vaimon kanssa liityttiin Senioreihin ja sallalainen Vikapartio vaihtui Korsukuoroon.
Senioreille Ahopelto on luennoinut aiemmin Thomen perheestä, jota ei voi ohittaa suomalaisesta arkkitehtuurista puhuttaessa.
Vaikka Paula Ahopelto on kotoisin Vimpelin Sahista ja Sauli Ahopelto juurtunut Ankkureihin, mahdutaan istumaan samalla penkillä pesäpallo-otteluissa.
–Tapasimme nuorina, kun tuli kierrettyä Järviseutua. Isäni on kotoisin Lappajärven Söyringistä ja siellä suunnalla oltiin sattumalta Kurejoen poikien kanssa liikkeellä, kun jarrutin Kleinbussin maitolaiturin luona kahden tytön siinä seisoskellessa, Sauli Ahopelto muistelee.
Takana on 60 yhteistä vuotta.
Eläkeväen hyvinvointi keskiössä
JÄRVI-POHJANMAAN SENIORIT ovat aktiivinen, noin 130 jäsenen eläkeläisyhdistys. Kerhotoimintaa, liikuntaa, käden taitoja tai muuta sosiaalista kanssakäymistä harrastetaan viikoittain. Kerran kuussa on lounas Alvariinissa ja kuukausitapaaminen Kirkontuvalla, jossa on jokin usein arkea koskettava aihe. Ahopelto järjestää yhdistyksen teatterimatkoja ja kesäretkiä.
Ahopelto ajattelee, että paikallisten eläkeyhdistysten olisi hyvä yhdistää vähenevät voimansa.
–Tavoitehan kaikilla on sama, eläkeväen hyvinvointi. Poliittisen taustan voisi unohtaa. Tapahtumien järjestäminen helpottuisi. Alajärvellä eläkeväki kävelee talviaikaan yhdessä Pallohallissa ja siellä ollaan kaikki samaa porukkaa. Meillä on hauskaa, ja syntyy hyviä keskusteluita. Yhteisöllisyyttä kaivataan.
Senioreissa pyritään huomioimaan myös ne jäsenet, joiden tilanne estää osallistumasta tapahtumiin.
