Lääkkeiden saatavuusongelmat ovat nousseet esille viime vuosina suomalaisissa apteekeissa. Yksittäisten lääkkeiden saatavuudessa on edelleen ajoittain ongelmia.
–Viime aikoina saatavuusongelmia on ollut muun muassa seuraavissa lääkeaineissa: galantamiini (Alzheimerin taudin lääke), tsolmitriptaani (migreenilääke), rosuvastatiini (kolesterolilääke) ja estradioli-laastari (vaihdevuosien hormonikorvaushoito). Lisäksi saatavuusongelmia on ollut muun muassa joissakin silmien kostutustipoissa, kertoo erikoisproviisori Annika Neulaniemi Vimpelin apteekista.
Syitä saatavuusongelmiin on monia.
–Lääkkeiden toimitusketjut ovat pitkiä ja keskittyneitä. Näin ollen, jos tuotantoketjun johonkin vaiheeseen tulee pienikin häiriö, se vaikuttaa saatavuuteen koko maailmassa. Valitettavasti yhä enemmän myös hinta vaikuttaa siihen, haluavatko lääkeyritykset myydä lääkkeitään Suomessa vai viedä niitä paremman katteen markkinoille.
Saatavuushäiriöistä huolimatta suomalaisten apteekkien toimitusvarmuus on hyvällä tasolla, kertoo Neulaniemi.
Viime vuoden tutkimuksen mukaan (Apteekkariliiton toimitusvarmuustutkimus 2024), asiakas sai tarvitsemansa lääkkeet heti mukaansa apteekista noin 98 tapauksessa sadasta. Tähän vaikuttaa muun muassa se, että usein apteekit voivat vaihtaa lääkkeen korvaavaan, samaa lääkeainetta sisältävään, valmisteeseen. Aina vaihtokelpoisia tuotteita ei kuitenkaan ole saatavilla omassa tai lähiapteekeissa. Kaikille lääkkeille ei myöskään ole olemassa vaihtokelpoista valmistetta. Tällöin apteekki pyrkii tavoittamaan lääkärin tilanteen ratkaisemiseksi. Tämä valitettavasti kuormittaa sekä lääkäreitä että apteekkia. Lääkäri ei myöskään aina ole heti tavoitettavissa. Tämän vuoksi asiakkaiden olisikin hyvä huolehtia, että säännöllisesti käytettäviä lääkkeitä on kotona jäljellä aina useammaksi päiväksi. Asiakas voi tarkistaa lääkehaku-palvelussa (apteekki.fi/laakehaku) lääkkeen saatavuustilanteen apteekissa ja tietenkin aina myös soittamalla apteekkiin.
Lue myös nämä jutut
Pienten paikkakuntien apteekit ovat haasteiden edessä – Järviseudun sanomat
Evijärven apteekki juhlisti uusia toimitiloja kahvitellen – Järviseudun sanomat














