Vaihda salasana Kirjaudu

Veto aloitti voitolla – Yleisö sai makeaa mahan täydeltä

Mikko Kanala
Mikko Kanala juhli kunnaria ensimmäisellä jaksolla. Toisella jaksolla kunnarin iskivät Henri Puputti ja Juho Heikkala.
Mikko Kanala
Mikko Kanala juhli kunnaria ensimmäisellä jaksolla. Toisella jaksolla kunnarin iskivät Henri Puputti ja Juho Heikkala.
Julkaistu:
Kategoria:
,
Lukuaika:
1–2 minuuttia

Vimpelin Veto avasi Superpesiksen välieräsarjan niukalla 2–0 (6–5,6-5) voitolla Tampereen Manse PP:stä. Pelistä muodostui todellinen jännitysnäytelmä hallinnan vaihdellessa joukkueelta toiselle. Ensimmäisellä jaksolla Veto karkasi jo 6–0 johtoon, ja jakso tuntui ratkenneen. Manse ei kuitenkaan luovuttanut, vaan se nousi vielä neljännessä vuorossa juoksun päähän.

Toisella jaksolla Manse otti kuskin paikan porhaltamalla 3–0 johtoon. Sen jälkeen alkoi kuitenkin Veto-show. Sinivalkoiset iskivät toisessa vuorossa kahden palon aikana peräti kuusi juoksua. Kapellimestareina hääräsivät kolme juoksua mieheen iskeneet Henri Puputti ja Juho Heikkala. Johtoon päästyään Veto piti päänsä kylmänä, ja hoiti tärkeän avausvoiton.

Vedon kakkospalkittu, neljä juoksua lyönyt ja 7/9 kärkilyöntitehot kerännyt Juho Heikkala näki hyvää ja huonoa.

–Välillä olimme johdossa, välillä taas vastustaja, kummatkin löivät hyviä lyöntejä. Ensimmäisellä jaksolla tuli kuuden juoksun johdossa ehkä hyvän olon tunnetta, ja pyrimme pelaamaan liikaa varman päälle. Toisella jaksolla taas uskoa riitti, eikä se loppunut, vaikka olimme kolme juoksua tappiolla. Tästä on hyvä jatkaa levollisin mielin.

Vedon ykkösase oli jälleen kerran Henri Puputti. Veto-kapteeni löi viisi juoksua ja keräsi kärkilyöntitehot 7/10. Mies oli hämmentynyt näkemästään.

–Peli oli varmasti yleisöönmenevä, kentällä sattui ja tapahtui. Läpilyöntejä tuli kummallekin sellaisiin paikkoihin, mihin niitä ei saisi antaa, kertaa Puputti.

–Kummallakin oli paljon kolmostilanteita, veimme ne 16–10. Mansen kotiutusyritykset ovat kuitenkin ovat 10/11, siinä valossa tuntuu jopa erikoiselta, että voitimme.

Vedon pääpiiskuri Jussi Parvi kaipasi lisää huolellisuutta.

–Olipahan värikäs ottelu, yleisö viihtyi varmasti. Kentällä oli ehkä tunne liikaa pinnassa, emmekä olleet koko ajan tilanteen tasalla. Kun peliä johdetaan reilusti, täytyy fiksuutta olla enemmän mukana. Nyt tiedämme, mitä täytyy tehdä paremmin.

Ottelusarja jatkuu torstaina Tampereella ja lauantaina Vimpelissä. Finaalipaikka irtoaa kolmella voitolla.

Tomi Olli

Suosittelemme

Jaa Somessa

Jätä kommentti