Rokuliviikonlopun sunnuntaina Alajärven kirkkomaalla oli ohjelmassa opastettu hautausmaakävely. Alajärvellä on perinteitä niistä jo pidemmältä aikaa, mutta ihan joka vuosi hautausmaakierroksia ei ole järjestetty. Vastaavat kierrokset ovat yleisiä monilla Suomen hautausmailla etenkin kesäaikaan. Syksyn 2024 Alvar Aalto -viikon järjestämisen myötä Alajärvellä on aktivoiduttu paikallisopastoiminnassa. Siitä myös Rokulipäivien suunnitteluryhmä sai idean ottaa taas hautausmaakävely ohjelmaan. Todettiin, että se olisi hyvä lisä Rokuliviikonloppuun. Alajärveä tuntevasta paikallisoppaiden joukosta löytyi kierrokselle vetäjä, Päivi Peltola. Hautausmaaopastukset ovat hänelle tuttua työtä. Saadun palautteen myötä on selvää, että näille kierroksille on kysyntää. Jatkoa onkin luvassa.
Kierrokselle osallistui 30 henkilöä, sopivan kokoinen ryhmä, jotta ryhmä pysyi hyvin yhdessä ja kuuloetäisyydellä. Peltola kertoi, että kierros antoi ideoita myös jatkoa ajatellen.
–Alajärven rannassa Gabrielin kirkon ympärillä levittäytyvä hautausmaa antaa mahdollisuudet tehdä opastuksia vaikkapa erilaisin teemoin, jotka avaavat paikkakunnan historiaa. Jollain kierroksella voisi keskittyä esimerkiksi paikkakunnan yrittäjiin, kauppiaisiin, teollisuushenkilöihin ja kulttuurivaikuttajiin. Hautamuistomerkkien tyylistä ja tyylien muuttumisesta ajan saatossa saisi oman kierroksensa. Alajärven kirkkomaalla on useita muistomerkkejä, jotka kertovat tarinaa menneestä, muun muassa siirtolaismuistomerkki, nälkävuosien muistomerkki sekä Aallon suunnittelemat sotamuistomerkit. Tulevaisuudessa voisi myös tehdä Hirsikankaan hautausmaalle oman kierroksensa, Peltola toteaa.
Ihan tavallistenkin ihmisten tarinat ansaitsevat tulla kuulluksi ja usein ne ovat niitä mieleenpainuvimpia.
Sirpa Perkkiö



