Kuhan lisääntymisalue Pihlajasaaren ympärillä rauhoitetaan kalastukselta
ELY-KESKUS on tehnyt päätöksen kalastuskiellosta Lappajärvessä kuhan kutuaikana. Järvisuomen kalatalousalueen hakema päätös koskee kaikenlaista kalastamista
ELY-KESKUS on tehnyt päätöksen kalastuskiellosta Lappajärvessä kuhan kutuaikana. Järvisuomen kalatalousalueen hakema päätös koskee kaikenlaista kalastamista
LAPPAJÄRVELLÄ osoitteessa Ollilantie 3, kunnan varikolla sattui 19. huhtikuuta kemikaalivahinko ja hulevesiin pääsi värjäytynyttä vettä.
Järviseudun Sanomien numero 18/2024 on isojakojulkaisu, joka on luettavissa kotisivultamme vapaasti ilman kirjautumista.
HUHTIKUUN lopussa vietettiin Järviseudun ammatti-instituutin Alajärven toimipisteessä maatalousyrittäjävalmennuksen päätöstilaisuutta. Erityisesti nuorille, jotka haluavat jatkaa kotitilansa
ALAJÄRVEN, Vimpelin ja Lappajärven lukiot ovat mukana kolmannessa Global Scientist Award Finland -kilpailussa. Voittajatiimi pääsee
KARVALAN nuorisoseuralla kävi sunnuntaina kevätlounaalla noin 200 henkilöä, kerrotaan nuorisoseuralta. Ruokailuja järjestetään keväisin ja syksyisin ja kesällä keitetään lohikeitto.
Tällä kertaa tarjolla oli kaksi lämmintä ruokaa lisukkeineen sekä jälkiruoka ja kahvi. Ruokailun…
JANI HEININEVA tuli Lappajärvelle seurakunnan nuorisotyöhön harjoittelijaksi vuonna 2010, samoin kahtena seuraavana vuonna. Lappajärvi jäi muhimaan hänen mieleensä yli kymmeneksi vuodeksi. Kun kirkkoherra syksyllä 2022 soitti, hän oli valmis palaamaan, vaikka omalla kotipaikkakunnalla oli …
Ohessa muutamia kuvia menneiltä vuosilta Järviseutu-Seuran arkistosta. Tunnistatko henkilöt, paikat ja ajankohdat? Lisäilen kuvia kerran
Lappajärven golfkentällä operoiva Järviseudun Golfseura lähtee uuteen kauteen tavallisuudesta poikkeavissa tunnelmissa kentän läheisyydessä toimineen Hotelli
ELY-KESKUS on tehnyt päätöksen kalastuskiellosta Lappajärvessä kuhan kutuaikana. Järvisuomen kalatalousalueen hakema päätös koskee kaikenlaista kalastamista
LAPPAJÄRVELLÄ osoitteessa Ollilantie 3, kunnan varikolla sattui 19. huhtikuuta kemikaalivahinko ja hulevesiin pääsi värjäytynyttä vettä.
Järviseudun Sanomien numero 18/2024 on isojakojulkaisu, joka on luettavissa kotisivultamme vapaasti ilman kirjautumista.
HUHTIKUUN lopussa vietettiin Järviseudun ammatti-instituutin Alajärven toimipisteessä maatalousyrittäjävalmennuksen päätöstilaisuutta. Erityisesti nuorille, jotka haluavat jatkaa kotitilansa
ALAJÄRVEN, Vimpelin ja Lappajärven lukiot ovat mukana kolmannessa Global Scientist Award Finland -kilpailussa. Voittajatiimi pääsee
KARVALAN nuorisoseuralla kävi sunnuntaina kevätlounaalla noin 200 henkilöä, kerrotaan nuorisoseuralta. Ruokailuja järjestetään keväisin ja syksyisin
JANI HEININEVA tuli Lappajärvelle seurakunnan nuorisotyöhön harjoittelijaksi vuonna 2010, samoin kahtena seuraavana vuonna. Lappajärvi jäi
Ohessa muutamia kuvia menneiltä vuosilta Järviseutu-Seuran arkistosta. Tunnistatko henkilöt, paikat ja ajankohdat? Lisäilen kuvia kerran
Lappajärven golfkentällä operoiva Järviseudun Golfseura lähtee uuteen kauteen tavallisuudesta poikkeavissa tunnelmissa kentän läheisyydessä toimineen Hotelli
ELY-KESKUS on tehnyt päätöksen kalastuskiellosta Lappajärvessä kuhan kutuaikana. Järvisuomen kalatalousalueen
LAPPAJÄRVELLÄ osoitteessa Ollilantie 3, kunnan varikolla sattui 19. huhtikuuta kemikaalivahinko
Järviseudun Sanomien numero 18/2024 on isojakojulkaisu, joka on luettavissa kotisivultamme
HUHTIKUUN lopussa vietettiin Järviseudun ammatti-instituutin Alajärven toimipisteessä maatalousyrittäjävalmennuksen päätöstilaisuutta. Erityisesti
ALAJÄRVEN, Vimpelin ja Lappajärven lukiot ovat mukana kolmannessa Global Scientist
KARVALAN nuorisoseuralla kävi sunnuntaina kevätlounaalla noin 200 henkilöä, kerrotaan nuorisoseuralta.
JANI HEININEVA tuli Lappajärvelle seurakunnan nuorisotyöhön harjoittelijaksi vuonna 2010, samoin
Ohessa muutamia kuvia menneiltä vuosilta Järviseutu-Seuran arkistosta. Tunnistatko henkilöt, paikat
Lappajärven golfkentällä operoiva Järviseudun Golfseura lähtee uuteen kauteen tavallisuudesta poikkeavissa
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.