Hyvinvointi

Hyvinvointi

Laavulaulut Itäkylän kylätalon rannassa

Karikon järjestämät Laavulaulut lauletaan torstaina 18.7. Itäkylän kylätalon pihassa klo 19.00–20.00. Yhteislaulutilaisuudessa lauletaan tuttuja suomenkielisiä

Hyvinvointi

Laavulaulut Kärnän laavulla

Kulttuuriyhdistys Karikko ry:n järjestämät Laavulaulut lauletaan keskiviikkona 19.6. Kärnän laavulla klo 19.00–20.00. Yhteislaulutilaisuudessa lauletaan tuttuja

Hyvinvointi

Kevyesti kesään -konsertti

Uusinta Järvenkantamoisten Kevyesti kesään -konsertista kuullaan lauantaina 8.6. klo.19.30 Lappajärvellä Nykälänniemessä sijaitsevassa tunnelmallisessa Aquarius Resortissa.

Sonja on vuokrannut pilates-ohjaukselle K-market Vedon toisessa päässä sijaitsevat tilat. Tilaa on hyvin ja haaveissa on tulevaisuudessa hankkia myös lisää pilateslaitteita. Reformerilla ja Cadillac-Towerilla harjoittelevat Sara (vas.) ja Elina antavat kiitosta Sonjan asiantuntevasta ja rauhallisesta ohjaustyylistä. –Rauhalliset liikkeet saattavat alkuun hämätä. Hetken ajan saattaa olla tunne, että eihän tässä tehdä yhtään mitään, kunnes yhtäkkiä alkaa hiki puskea pintaan, naiset kertovat nauraen.
Hyvinvointi

SonWell toi suositun laitepilateksen Vimpeliin  

LAITEPILATES on kansainvälisesti suosittu laji ja sen suosio on räjähdysmäisesti kasvanut viime vuosien aikana myös Suomessa. Harva tietänee, että laitepilateksen tarina on alkanut jo 1900 luvulla, hyvin poikkeuksellisissa olosuhteissa.  

–Ensimmäisen maailmansodan aikana saksalainen…

Sydänviikkoa vietetään 12.-19.5. Kuva Freepik.
Hyvinvointi

Liikkumaan Sydänviikolla  

SÄÄNNÖLLINEN liikunta tuo hyviä vaikutuksia sydämelle. Se kehittää sydän- ja verenkiertoelimistön kuntoa, vaikuttaa myönteisesti veren

Palomäki fiilistelee fatbiken tuntumaa. Hänen oma läskipyöränsä vaihtui viime vuonna sähköiseen maastopyörään. Kuva: Kaisu Huhtala
Hyvinvointi

Alkava pyöräilysesonki tuo liikunnan iloa kevääseen

 AURINGONPAISTE ja sulaneet tiet herättävät kaipuun päästä pyörän selkään ja raikkaisiin tuuliin. Kaupunkipyörä, hybridi, maastopyörä vai läskipyörä? Vaihtoehdoissa löytyy, ja omia pyöräilytarpeita ja -toiveita kannattaa hiljentyä hetkeksi miettimään ennen investoinnin t…

Päivi Niinistö-Mäkinen teetti valtuustosaliin kerääntyneillä kiinnostuneilla taukojumppaa ja pieniä tehtäviä maistiaisiksi tulevien ryhmien toiminnasta.
Hyvinvointi

URHO tarjoaa ikäihmisille tietoa ja tukea kehon ja mielen hyvinvointiin

URHO on Etelä-Pohjanmaan Muistiyhdistyksen hanke vuosille 2023–2026. Hankkeen nimi koostuu sen teemojen alkukirjaimista: uni, resilienssi, hyvinvointi ja osallisuus, ja sen rahoittaa Sosiaali- ja Terveysministeriö. Ryhmätoimintaa ja luentoja sisältävä hanke on suunnattu hiljattain muistisai…

Hyvinvointi

Laavulaulut Itäkylän kylätalon rannassa

Karikon järjestämät Laavulaulut lauletaan torstaina 18.7. Itäkylän kylätalon pihassa klo 19.00–20.00. Yhteislaulutilaisuudessa lauletaan tuttuja suomenkielisiä

Hyvinvointi

Laavulaulut Kärnän laavulla

Kulttuuriyhdistys Karikko ry:n järjestämät Laavulaulut lauletaan keskiviikkona 19.6. Kärnän laavulla klo 19.00–20.00. Yhteislaulutilaisuudessa lauletaan tuttuja

Hyvinvointi

Kevyesti kesään -konsertti

Uusinta Järvenkantamoisten Kevyesti kesään -konsertista kuullaan lauantaina 8.6. klo.19.30 Lappajärvellä Nykälänniemessä sijaitsevassa tunnelmallisessa Aquarius Resortissa.

Sydänviikkoa vietetään 12.-19.5. Kuva Freepik.
Hyvinvointi

Liikkumaan Sydänviikolla  

SÄÄNNÖLLINEN liikunta tuo hyviä vaikutuksia sydämelle. Se kehittää sydän- ja verenkiertoelimistön kuntoa, vaikuttaa myönteisesti veren

Hyvinvointi

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.

ILMAINEN

ISOJAKO

JA