Sain kutsun Vietnamiin jo kesällä 2024, mutta jo alun alkaen päätin, että yksin en noin pitkälle lähde. Sain kuin sainkin työkaverini houkuteltua mukaan, vaikka ilmoitusluontoinen asiahan se Riitalle lopulta oli!
Aikoinani matkailualaa opiskellessani törmäsin ilmaisuun: ”Matkailu avartaa ja vesi supistaa.” Monesti olen sitä pohtinut ja jälleen sen miettiminen on ajankohtaista.
Kahden viikon reissu on juuri sopiva aika, ettei ehdi isompi ikävä kotiin tulla, mutta toisaalta niin lyhyt aika kun pitäisi nähdä Ho Chi Minh ja kaikki siellä asuvat tuttavaperheet, Ha Noi ja sen kaupungin nähtävyydet ja perheet, joiden lapsia olen vuoden nyt täällä ohjannut ja heidän asioitaan hoidellut. Reissun keskivaiheille ollaan suunniteltu liki tunnin tarkkuudella myös tutustuminen Da Latiin ja buukattu tapaamisia sukulaisten ja tuttavien kanssa.
Unohtaa ei sovi myöskään Finest Futuren toimistoa ja paikallista henkilökuntaa sekä muutamaa kouluja, joihin on pyydetty puhumaan. Järjestö on tuonut vuosittain suuren joukon aasialaisia opiskelijoita keskiasteen kouluihin. Myös Vimpeli on saanut valita omansa haastattelujen ja todistusten sekä opiskelijoiden mieltymyksien ja harrastuksien mukaan.
Mielestäni Vimpelin lukion valintatyöryhmä, johon itsekin olen saanut kuulua, on onnistunut valinnoissaan erittäin hyvin. Nuoret viihtyvät ja ovat löytäneet ystäviä ja harrastuksia. He ovat tuttu näky kirjastossa joskus hyvinkin myöhään opiskelemassa. Motivoituneita nuoria!
Ennakkoluuloinen en ole sitten yhtään, ei ruuan eikä juomien suhteen. Todella innolla odotan tietysti tapaamisia paikallisten kanssa; he minut ovat sinne kutsuneetkin ehkäpä tyytyväisyydestä ja kiitollisuudesta tekemääni työtä kohtaan ja toimimisestani heidän lastensa hyvinvoinnin eteen Vimpelissä.
Tämä kaikki vietnamilaisten vanhempien piiruntarkasti suunnittelema ohjelma ja aikataulut asettavat omat haasteensa niin jo tälle harmaantuneelle, paikoittain jopa 40 celsiusasteen kuumuuteen tottumattomalle, kotioloissakin hikoilevalle ikäihmiselle… puhumattakaan siitä, avartaako se matkailu – muutakin kuin rahapussia ja kuinka paljon!
Jos vesi supistaa, palannen juhannusviikolla kymmenkunta kiloa hoikistuneena, sillä ennustusten mukaan siellä voi joku päivä sataa rankastikin!!
Lea Vasalampi
Matkakuulumisia sitten myöhemmin…