Jostakin osui silmiin vanha väite ja sanonta: ”Hulluna on hyvä olla.” Pitihän eläkeukon alkaa aprikoida pitääkö väite paikkaansa.
Ennen vanhaan 1960-luvulla hullu-sanaa käytettiin varsin kevein perustein. Kaveria saatettiin nimittää hulluksi mitättömästä syystä. Hulluista on väännetty kymmeniä sanontoja ja niiden mukaan hulluja on yhdeksää sorttia ja mökkihöperöt päälle. Tunnetuin hullu on ehkä seinähullu. Nimi juontaa juurensa aikaan, jolloin itselleen tai muille vaaralliset mielisairaat kahlittiin seinään kiinni. Isä kertoi tapauksen, että yksi järjen valon menettänyt oli ”kahlittu” villalangalla sängyn jalkaan ja se riitti pitämään henkilön kotona.
Pähkähullu on myös varsin yleinen ilmaus hullusta. Sana viitannee pähkään eli palloon, jolla tässä tapauksessa tarkoitetaan päätä. Hullu ei välttämättä ole kovin negatiivinen ilmaus. Työhullulla tarkoitetaan tietysti ahkeraa ja hyvää ihmistä. Eikä urheiluhulluakaan voi kovin huonona asiana pitää. Onhan meillä vielä kylähullukin, jolla nykyisin on myös positiivinen kaiku.
Nykyisin valitaan jopa valtakunnan kylähullu kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Aikoinaan kylissä eli ehkä hieman omalaatuisia, omia polkujaan kulkevia, tarinoita kertovia ja ehkä jotakin keksintöjä tekeviä henkilöitä, jotka saivat kylähullun tittelin. Taidan itsekin lukeutua kylähullujen sakkiin, kun hullun lailla touhuan kyläseuran hankkeissa ja toiminnassa muutenkin. Kylähullun näkökulmasta on ilman muuta selvää, että hulluna ei ole hyvä olla ainakaan raatamassa velkaisessa kyläseurassa.
Mutta jos ajatellaan henkilöitä, jotka ovat oikeasti hulluja, niin heillä ei välttämättä ole paineita toimeentulosta eikä muustakaan. Kun ei osaa tai ei tarvitse miettiä maallisia murheita, niin ehkä hulluna on jossakin tapauksessa hyvä olla. Asia on toki vakava ja mielenterveyshäiriöt ovat paheneva ongelma varsinkin nuorten keskuudessa. Jutulla en halua mitenkään vähätellä asiaa, vaan pohdiskella hullu-sanan ulottuvuuksia puhekielessä ja sananlaskuissa.
Suhtautuminen ihmisiin, joilla ei niin sanotusti ole kaikki kotona, on onneksi varsin asiallista ja heidät hyväksytään sellaisina kuin he ovat. Asialle on kehitetty lukuisia kiertoilmauksia, kuten ”ei ole kaikki muumit laaksossa”, ”ei ole penaalin terävin kynä”, ”nauraa väärässä kohtaa”, ”on ruuvit löysällä” ja monia muita. Yhteenvetona voisi kysyä, että kukahan meistä onkaan vähiten hullu?
Heikki Salmela
