Vimpelin Veto oli pelipäällä miesten Superpesis-ottelussa sunnuntaina Koskenkorvalla. Veto kaatoi sarjanousija Kossun selvin luvuin 0–2 (0–3, 2–11). Voitolla Veto vahvisti asemiaan sarjan kärkiryhmässä.
Avausjaksolla molempien joukkueiden sisäpeli oli vaisua, eikä tilanteilla mässäilty. Veto oli terävämpi, ja Lauri Vihriälä, Henri Puputti sekä Jere Saukko iskivät jaksovoittoon tarvittavat juoksut.
Toisen jakson alkajaisiksi Aleksi Lassila löi kolmosjatkeelta läpi, ja Mikko Vihriälä toi Vedon johtojuoksun. Veto hallitsi toista jaksoa selvästi. Lauri Vihriälä tykitti toisessa vuorossa 1+2, ja Elmeri Anttila teki saman tempun neljännessä vuorossa. Veto kuittasi jakson selvin numeroin 2–11.
Veto hallitsi kolmostilanteita 19–9. Lauri Vihriälä ja Elmeri Anttila olivat Vedon ykköspyssyt, mutta myös Aleksi Lassila, Jere Saukko ja Henri Puputti olivat tehokkaita mailan varressa. Kossun ykköspalkittu oli jokeri Rasmus Teppo.
–Ulkopeli toimi erinomaisesti hyvin pelanneen lukkari Ville Soinin johdolla. Toisella jaksolla myös sisäpeli aukeni, ja saimme komeita läpilyöntejä, Vimpelin pelinjohtaja Jussi Parvi kertasi.
Veto saa seuraavaksi vieraakseen Saarikentälle keskiviikkona 20. toukokuuta Kempeleen Kirin.
Palkitut:
Kossu: 1 p. Rasmus Teppo
2 p. Aapeli Suvisalmi
Veto: 1 p. Elmeri Anttila
2 p. Lauri Vihriälä
Yleisöä: 748 katsojaa



