Lappajärven kunnanvaltuusto valitsi uudeksi kunnanjohtajaksi Juha-Matti Näykin suljetulla lippuäänestyksellä. Äänestystulos oli selvä: Juha-Matti Näykki 16 ääntä, Miika Kataja kaksi ääntä ja Arja Väliaho yksi ääni.
Alun perin kunnanjohtajan virkaa haki 21 henkilöä, joista kunnanhallituksen haastatteluun valittiin viisi. Haastatteluun kutsutut olivat: Kataja Miika (YTM, KTM), Koskenlaine Sirpa (HTM), Näykki Juha-Matti (insinööri AMK), Skyttä Matti (DI) ja Väliaho Arja (KTM).
Haastelluista kunnanhallitus päätti kutsua valtuuston kuultavaksi Miika Katajan (KTM, YTM), Juha-Matti Näykin (insinööri AMK) ja Arja Väliahon (KTM).
Kunnanhallitus esitti kunnanvaltuustolle, että valtuusto suorittaa virkavaalin ja valitsee Lappajärven kunnanjohtajan sopimuksen mukaan tai viimeistään 1. elokuuta alkaen. Virkavaali suoritettiin kolmen kuullun ehdokkaan välillä, mutta kaikki hakemuksensa jättäneet ehdokkaat olivat virkavaalissa mukana. Virkaan valinnalle oli asetettu reunaehdoiksi kunnanjohtajan kuuden kuukauden koeaika. Valinta on ehdollinen, kunnes valittu on toimittanut kunnanhallitukselle hyväksyttävän lääkärintodistuksen terveydentilastaan, viimeistään 30 päivän kuluttua valitsemispäätöksen tiedoksisaannista. Valitun kanssa laaditaan lisäksi ennen viran vastaanottoa kuntalain edellyttämä johtajasopimus, jonka valmistelua johtaa kunnanhallituksen puheenjohtaja. Kunnan viranhaltija ja työntekijä valitaan enemmistövaalilla.
Kunnanvaltuustolla oli mahdollisuus ennen kokousta tutustua hakemusasiakirjoihin, hakijayhteenvetoon ja ansioluetteloihin, jotka on toimitettu valtuuston jäsenille sähköpostitse 17.3.2026. Hakijayhteenvedosta ilmenivät nimi, postitoimipaikka, vapaamuotoinen hakemus tehtävään, viimeisin työnantaja, työkokemus ja tutkinnot. Hakijayhteenveto, hakemusasiakirjat ja ansioluettelot olivat käytettävissä myös kokouksessa.
Kunnanvaltuuston saatettiin, että hakija Sirpa Soukka on 14.4.2026 peruuttanut kirjallisella ilmoituksella hakemuksensa virkaan, eikä näin ollen ole mukana virkavaalissa.
Valinnan jälkeen kunnanjohtaja Juha-Matti Näykki käytti kiitospuheen ja kiitti saamastaan luottamuksesta.
Kunnanhallitus saattoi tiedoksi kunnanvaltuustolle, että se on hyväksynyt Lappajärven kunnan ja kunnanjohtajan välisen erosopimuksen ja sen sisältämän 49 084,62 euron suuruisen erokorvauksen maksamisen sopimuksen mukaisesti. Lappajärven kunnanvaltuusto merkitsi asian tiedoksi.
Muissa asioissa valtuutettu Maarit Ahola esitti huolensa järven tilasta ja siitä, kuinka vesi on matalalla. Samasta aiheesta käyttivät puheenvuoron myös Jari Ollila, Juhani Laasanen sekä Maria Viita-aho-Tohni. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Juhani Laasanen lupasi ottaa asian pikimmiten keskustelun alle kunnanhallituksen kokouksessa.



