Matkaan pakataan tänä vuonna mukaan jotain hopeista ja kimaltelevaa, kuten Linda Lampeniuksen esiintymisasussa, kertoo lappajärveläinen Heli Raatikainen, joka on lähdössä kolmatta kertaa kannustamaan Suomea Euroviisuissa.
–Olen katsonut kaikki Euroviisut Lordin voitosta lähtien, mutta Käärijän menestys vuoden 2023 kisoissa herätti viisuinnostuksen aivan uudella tavalla, ja lähdimme keväällä 2024 Malmöhön ja viime vuonna Sveitsin Baseliin. Euroviisujen lisäksi olemme olleet katsomassa Uuden Musiikin Kilpailua, jossa valitaan Suomen edustaja.
Helin, hänen tyttärensä Neea Övermarkin sekä vanhempiensa Marketta ja Teuvo Raatikaisen matka Wieniin, Itävaltaan alkaa viisuviikon maanantaina. Tiistaina on luvassa matkan tärkein päivä, kun he pääsevät ensimmäisessä semifinaalissa kannustamaan Suomen Linda Lampeniusta ja Pete Parkkosta. Keskiviikkona puolestaan on toisen semifinaalin juryshow, jossa tuomaristo arvostelee esiintyjät ilman televisiokameroita. Finaalia Helin reissuseurue ei jää katsomaan paikan päälle, vaan he matkustavat kotiin torstaina.
–Lippuja saa ostettua vain neljä kappaletta, joten nuoremmat lapseni eivät pääse mukaan matkalle. Katsomme sitten finaalin yhdessä kotona. Se on meille kaikille tärkeä perinne.
Yhteisöllisyyttä ja tiukkaa vääntöä perheen kesken
Euroviisuissa ja niihin liittyvässä fanikulttuurissa on tärkeää erityisesti yhteisöllisyys, musiikki, tunnelma ja se, että kaikki ovat ystäviä keskenään. Meillä on aina mukana iso Suomen lippu, joka rohkaisee ihmisiä tulemaan juttelemaan meille. Olen saanut uusia ystäviäkin näiltä matkoilta, Heli kertoo.
Vaikka Euroviisu-fanien kesken tunnelma on yhteisöllinen, ei perheen kesken aina ole sopuisaa, kun jokainen perustelee oman suosikkinsa paremmuutta.
–Minun tämän vuoden suosikkini on Ruotsin Felicia ja lasten puolestaan Kreikan Akylas. Pisteytämme jokaisen esityksen ja kommentoimme niitä, ja näissä tilanteissa tulee joskus koviakin väittelyitä, Heli toteaa naurahtaen.
Käärijän jalanjäljissä
Voittajaveikkausta kysyttäessä Heli toteaa Ranskan olevan vahvoilla.
–Suomi pääsee 100-prosenttisen varmasti finaaliin, mutta vaikka Linda ja Pete ovat yleisön ennakkosuosikkeja, ei voi koskaan tietää, millaiset pisteet tuomarit antavat, sillä tuomariston ja yleisön ennakkosuosikit poikkeavat usein toisistaan.
–Käärijän häviö tuomaristopisteiden vuoksi aiheutti kovasti keskustelua ja ihmetystä. Hän nousi kuitenkin niin suureksi yleisön suosikiksi, että nyt hänen tukensa vaikuttaa viisuartistien suosioon, Heli analysoi. Esimerkiksi Viron viime vuoden edustaja Tommy Cash, jolla oli jo kotimaassaan vankka suosio, on esiintynyt yhdessä Käärijän kanssa. Näiden kahden artistin välinen kemia puri yleisöön niin lujaa, että Tommy Cash valloitti välittömästi paikkansa viisukansan sydämissä.
Euroviisuissa suosikiksi päätyminen ei ole kiinni vain kilpailukappaleesta, vaan siihen vaikuttaa somevideoiden kautta esiin tuleva esiintyjän persoona. Heli toteaa esimerkiksi Käärijän valloittaneen viisufanit ystävällisyydellään ja huumorillaan.
Post Eurovision Depression
Kisahuuman jälkeen iskee viisumasennus, jolle on annettu ulkomailla nimi Post Eurovision Depression. Olo tuntuu tyhjältä, kun intensiivinen viisukausi tulee päätökseensä. Kesällä Helin tulee pidettyä taukoa fanituksesta, mutta syksyllä into taas rupeaa heräämään, kun kilpailukaupunki julkistetaan. Suomen UMK:n liput tulevat myyntiin syksyllä, ja tammikuussa pääsee ostamaan Euroviisujen lippuja. Alkuvuodesta myös alkaa muiden maiden karsintojen seuraaminen YouTubessa, ja löydetään omat suosikit Suomen UMK-kilpailijoiden joukosta. Nyt on kuitenkin aika nauttia tämän vuoden kisoista, pukeutua hopeanhohtoiseen asuun ja kannustaa Suomen Liekinheitin voittoon.
Leena Rannanpää




