Pentti Y. Peltokankaan taidenäyttely Valoa ja rauhaa on esillä Vimpelin kirjastossa maaliskuun loppuun asti. Alajärvellä asuva, Vimpelissä syntynyt taiteilija maalaa mielellään menneiden aikojen maisemia – eteläpohjalaiseen sielunmaisemaan istuvia pihapiirejä, jotka tuntuvat yhtä aikaa tutuilta ja jopa hieman unenomaisilta.
Tauluissa on usein kuvattuna rauhallinen kylänraitti, maalaistaloja, pihapiirejä, ikkunoita.
–Maalaamani maisemat ovat pääasiassa keksittyjä, niitä ei varsinaisesti ole olemassa missään. Mutta tietysti alitajuntaan on piirtynyt paljon maisemia ja sieltä ne kumpuavat myös maalauksiin. Ehkä jokin taulun maisemista voi oikeastikin olla olemassa, Peltokangas pohtii.
–Kun edessäni on tyhjä kangas, en itsekään tiedä millainen maalaus siihen piirtyy. Ideat syntyvät prosessin edetessä ja usein jo ensimmäisestä siveltimen vedosta tietää, syntyykö taulu helposti vai ei. Joskus aivan naurattaa maalatessa, kuinka helpolta kaikki tuntuu – toisinaan taas pitäisi ymmärtää lopettaa heti alkuunsa, ellei maalaus lähde luonnollisesti syntymään. Joskus jotkin taulut saattavat jäädä pidemmäksi ajaksi tiettyyn vaiheeseen.
Yhden asian Peltokangas kertoo oppineensa.
–Valmista taulua ei ikinä saa mennä myöhemmin viimeistelemään.
Itsekriittisyys istuu lujassa
Kun sosiaalisen median visuaalinen virta on täynnä tekoälyn luomaa kuvamateriaalihöttöä, tuntuu aidon taiteen äärelle pysähtyminen erityisen merkitykselliseltä ja autenttiselta kokemukselta. Taitavilla siveltimen vedoilla Peltokangas on loihtinut esiin vangitsevia värisävyjä ja kuvia, joiden tunnelman tuoksut tulvivat tajuntaan elokuisen elonkorjuun tai raikkaan pakkassään muodossa.
Ihastelen valon ja sävyjen leikittelyä taulun maisemassa, joka Peltokankaan mukaan on ollut myös nuorison mieleen.
–Helposti voisi kuvitella, että nuoret eivät innostu tauluista, joissa on vanhoja taloja. Mutta kyllä he ovat näistä tykänneet.
Peltokangas kertoo katsovansa omaa taidettaan välillä ristiriitaisin ajatuksin.
–Joskus ajattelen taulua katsoessani, että tässä olen onnistunut. Toisinaan taas käy mielessä, että mikä minä oikein kuvittelen olevani – kaikki nämä taulut taitaisi saada nakata kokkoon palamaan, hän naurahtaa.
–Kaikki koettu vähättely on iskostunut niin syvälle, että siitä ei varmaan koskaan pääse kokonaan eroon.
Itsekriittisyyttä ei ole helpottanut julkisuudessa käytävä keskustelu itseoppineiden ja taidekouluja käyneiden taiteilijoiden välillä.
–Taiteilija Veikko Vionoja sanoi minulle kerran: ”Ketään ei voi opettaa maalaamaan, se on syntymälahja!” Tämä on rohkaissut.
Peltokankaan mukaan oma tyyli löytyy ainoastaan tekemällä.
–Se vaatii työtä, työtä ja työtä.
Matka jatkuu
Näyttelyn tauluja katsellessani huomaan, että jokaisessa taulussa oleva tie kaartuu oikealle. Taiteilija itse ei osaa sanoa miksi.
–Se vain tuntuu luontevalta. Haluan jättää katsojalle pohdittavaa siitä, miltä kulman takana näyttää.
Tien voisi ajatella symboloivan myös taiteilijan sisäistä matkaa, joka jatkuu yhä.
–Vielä on se paras taulu maalaamatta, sanoo Peltokangas nauraen.
