Tilaa uutiskirje Tilaa lukuaikaa Osta irtonumero Vaihda salasana Kirjaudu

Etelä-Pohjanmaalla joulukuun lopussa 8481 työtöntä työnhakijaa

Maakunnan työttömien työnhakijoiden osuus oli alhaisimmillaan Evijärvellä (6,3 %) ja korkeimmillaan Kauhajoella (13,2 %).
Maakunnan työttömien työnhakijoiden osuus oli alhaisimmillaan Evijärvellä (6,3 %) ja korkeimmillaan Kauhajoella (13,2 %).
Maakunnan työttömien työnhakijoiden osuus oli alhaisimmillaan Evijärvellä (6,3 %) ja korkeimmillaan Kauhajoella (13,2 %).
Maakunnan työttömien työnhakijoiden osuus oli alhaisimmillaan Evijärvellä (6,3 %) ja korkeimmillaan Kauhajoella (13,2 %).
Lukuaika:
1–2 minuuttia

Etelä-Pohjanmaan työvoimasta noin joka kymmenes on työtön. Pitkäaikaistyöttömyys jatkaa edelleen merkittävää kasvua ja yli tuhat työnhakijaa on ollut työttömänä jo yli 2 vuotta. Työttömyys on kasvanut eniten nuorissa ja lähempänä eläkeikää olevien ikäryhmissä.

Työttömien työnhakijoiden määrä nousi Etelä-Pohjanmaalla vuoden takaisesta vertailuajankohdasta 821 henkilöllä eli 10,7 prosentilla. Koko maassa työttömien työnhakijoiden määrä nousi vuoden takaisesta 9,3 prosentilla. Työttömien työnhakijoiden määrä Etelä-Pohjanmaan alueella nousi edellisestä kuukaudesta 1096 henkilöllä.

Lomautettujen lukumäärä oli joulukuun lopussa 1108, jossa laskua oli 282 henkilöä (-20,3 %) viime vuoden vertailuajankohtaan. Viime kuukaudesta lomautettujen lukumäärä nousi 485 henkilöllä. Laajan työttömyyden eli työttömien työnhakijoiden ja palveluissa olleiden yhteismäärä oli 10 782 henkilöä, joka oli 312 henkilöä enemmän kuin vuotta aikaisemmin vastaavaan aikaan.

Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli Etelä-Pohjanmaan alueella 9,9 prosenttia, joka oli Manner-Suomen toiseksi alhaisin. Koko maassa työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 13 prosenttia.

Työttömyys laski muutamassa kunnassa

Maakunnan alhaisimmat työttömien työnhakijoiden osuudet olivat Evijärvellä (6,3 %), Kuortaneella (6,8 %), Ilmajoella (7,5 %) ja Isossakyrössä (7,7 %). Korkeimmat osuudet olivat Kauhajoella (13,2 %), Alajärvellä (11,9 %), Alavudella (11,6 %) ja Ähtärissä (11,1 %).

Seutukunnista Etelä-Pohjanmaalla eniten nousua oli Järviseudun (32 %) alueella. Myös Suupohjan (13 %), Seinäjoen (9 %) ja Kuusiokuntien (5 %) alueilla työttömyys oli nousussa. Valtaosassa Etelä-Pohjanmaan kuntia työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Työttömien työnhakijoiden määrä nousi suhteellisesti eniten Isojoella (58 %), Alajärvellä (51 %), Kauhajoella (21 %) ja Lappajärvellä (19 %). Laskua oli Teuvalla (-12 %), Karijoella (-6 %) ja Isossakyrössä (-3 %).

Työmarkkinatilanne on haastava

Pitkäaikaistyöttömiä oli joulukuun lopussa 2448 henkilöä, mikä oli 610 henkilöä (33,2 %) enemmän kuin vuosi sitten. Pitkäaikaistyöttömistä yli kaksi vuotta yhtäjaksoisesti työttömänä olleita oli 1046 henkilöä, mikä oli 320 henkilöä (44,1 %) enemmän kuin vuosi sitten.

Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 1344, mikä oli 219 henkilöä (19,5 %) enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Suhteellisesti eniten kasvua työttömien työnhakijoiden määrässä oli ikäryhmässä 15–19-vuotiaat (35,4 %), yli 64-vuotiaat (27,3 %), 60–64-vuotiaat (16,2 %) ja 20–24-vuotiaat (14,6 %). Suurin työttömien työnhakijoiden ryhmä oli 60–64-vuotiaat.

Uusia avoimia työpaikkoja Etelä-Pohjanmaalla oli kuukauden aikana 710 kappaletta, joka oli 356 kappaletta (-2,5 %) vähemmän kuin vuosi sitten. Kuukauden aikana avoimena oli kaikkiaan 1077 työpaikkaa. Viime vuoden vastaavaan ajankohtaan laskua oli 479 työpaikkaa (-30,8 %).

Tutustu koko katsaukseen

Työllisyyskatsauksen tiedot ilmenevät Työllisyys-, kehittämis- ja hallintokeskuksen (KEHA-keskus) Työnvälitystilastosta (tyollisyyskatsaus.fi).

Jaa Somessa

Jätä kommentti