Nelimarkka-museo on ollut vuosikymmenten ajan paikka, jossa Etelä-Pohjanmaan kuvataide, taidekasvatus ja kulttuurinen muisti kohtaavat. Rakennuksen kosteusvauriot pysäyttävät pohtimaan museon tulevaisuutta, jossa kyse ei ole vain rakennuksesta, vaan toiminnasta ja yhteisestä perinnöstä.
Museon perustaminen 1964 oli Eero Nelimarkalta valtava ponnistus. Hän olisi voinut rakentaa nimikkomuseonsa pääkaupunkiseudulle, mutta valitsi rakkaudesta kotiseutuunsa Alajärven Pekkolan kylän. Valinta ei ollut itsestään selvä. Juuri siksi Alajärven kaupungilla ja koko maakunnalla on erityinen vastuu huolehtia tästä perinnöstä. Nelimarkka-museo on alueella ainutlaatuinen, taiteen esittämiseen suunniteltu kokonaisuus. Sen suunnitteli Hilding Ekelund, yksi 1900-luvun merkittävimmistä suomalaisista arkkitehdeista.
Nelimarkan taidekasvatuksellinen ajatus oli, että taiteen tulee olla kaikkien saavutettavissa. Museo toteuttaa tätä yhä palvelemalla koko Pohjanmaata. Etelä-Pohjanmaan koululaisryhmille museovierailu on maksuton, ja Nelimarkka-Rahasto säätiö mahdollistaa myös matkakulut. Näin sadat lapset ja nuoret pääsevät vuosittain kuvataiteen äärelle.
Nelimarkka-museon merkitys alueen kuvataiteilijoille on suuri. Monille se on tarjonnut ensimmäisen mahdollisuuden asettaa teoksiaan esille arvostettuun museoon, jolla on alueellisen vastuumuseon asema. Museo on myös yksi harvoista, joka yhä järjestää laajoja taiteilijaryhmien yhteisnäyttelyitä. Ammattitaitoinen henkilökunta, museonjohtajan työ ja kansainväliset näyttelyt mahdollistavat, että Etelä-Pohjanmaalla nähdään taidetta, jota ei muuten olisi saatavilla.
Museon yhteydessä toimiva taiteilijaresidenssi on yksi Suomen vanhimmista. Kansainvälisiä taiteilijoita on vieraillut Alajärvellä yhtäjaksoisesti yli 30 vuoden ajan. Residenssi on tarjonnut alueen taiteilijoille verkostoja, työpajoja ja yhteistyötä koulujen sekä kansalaisopiston kanssa.
Eero Nelimarkka antoi maakunnalle kuvataiteellisen identiteetin. Hän oli myös yksi Pohjalaisen taiteilijaliiton perustajajäsenistä vuonna 1943. Liiton kokoelmat ja arkistot sijaitsevat Nelimarkka-museossa. Pohjalaisen taiteilijaliiton kokoelmaan kuuluu 80 teosta.
Nelimarkan merkitys suomalaisessa taidehistoriassa on juuri nyt vahvasti esillä valtakunnallisella tasolla. Ateneumin taidemuseossa Helsingissä avautuu maaliskuussa koko taiteilijan uran kattava näyttely. Se osoittaa, että Nelimarkka ei ole vain paikallisesti merkittävä nimi, vaan osa kansallista taidekaanoniamme. Olisi nurinkurista, jos samaan aikaan, kun Nelimarkkaa juhlistetaan pääkaupungissa, hänen itse perustamansa museo kotiseudulla annettaisiin rapistua.
Pohjalainen taiteilijaliitto toivoo, että kaikki mahdollinen tehdään Nelimarkka-museon korjaamisen ja toiminnan turvaamiseksi. Museota ei pidä tarkastella pelkkänä menoeränä, vaan investointina sivistykseen, identiteettiin ja tulevaisuuteen. Kulttuuriperintö on helppo menettää, mutta sen takaisin saaminen on mahdotonta.
Pohjalainen taiteilijaliitto,
johtokunta


