Ylihärmän seurakuntatalolla 16. joulukuuta kokoontunut Kauhavan seurakunnan kirkkovaltuusto hyväksyi talousarvion ensi vuodelle. Kirkollisverotulokertymäksi vuodelle 2026 on arvioitu 4,4 miljoonaa euroa ja valtionrahoitusta 389 500 euroa, yhteensä 4 789 500 euroa. Vuoden 2026 toiminnan tulos poistojen jälkeen jää 176 euroa ylijäämäiseksi.
Seurakunnan talouteen vaikuttaa nykyisen epävakaan taloustilanteen lisäksi seurakunnan jäsenmäärän tasainen lasku.
Keskeneräisiksi investoinneiksi vuodelle 2026 siirtyvät Ylihärmän seurakuntatalon työntekijöiden työpisteiden saneeraus, sekä Kauhavan kirkon sisätilaremontin suunnittelu. Kun asiat selkeytyvät, tehdään talousarvion muutosesitys investointien osalta vuoden 2026 aikana. Näin ollen tässä budjetissa ei esitetä uusia investointikohteita toteutettavaksi.
Etelä-Pohjanmaan sairaalasielunhoidon yhteisjohtokuntaan kahdelle seuraavalle vuodelle nimettiin Hanna Pihlajamäki ja varahenkilöksi Marketta Heikkilä.



