ELY-keskuksista elinvoimakeskuksiin 1.1.2026

Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskuksen päätoimipaikka on Seinäjoella.
Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskuksen päätoimipaikka on Seinäjoella.
Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskuksen päätoimipaikka on Seinäjoella.
Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskuksen päätoimipaikka on Seinäjoella.
Julkaistu:
Kategoria:

Vuoden 2026 alusta Suomeen perustetaan kymmenen alueellista elinvoimakeskusta. Samalla nykyiset 15 ELY-keskusta lakkautetaan. Etelä-Pohjanmaalle perustetaan elinvoimakeskus, jonka toimialat ovat elinkeinot ja osaaminen, maaseutu ja ympäristö sekä liikenne. Valtakunnalliseen Lupa- ja valvontavirastoon siirtyvät tehtävät aluehallintovirastoista, Valvirasta sekä ympäristön-, vesien- ja luonnonsuojelun lupa-, ohjaus- ja valvontatehtävät ELY-keskuksista. ELY-keskuksen joukkoliikennetehtävät sijoittuvat jatkossa Traficomiin.

Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskuksen päätoimipaikka on Seinäjoella. Työntekijöitämme sijoittuu jatkossakin entisiin toimipisteisiimme Vaasassa ja Kokkolassa. Lisäksi uuden, meille keskitetyn, vesien ja merenhoidon edistämistehtävissä työskentelee henkilöstöä Tampereella, Porissa, Hämeenlinnassa ja Turussa. Teemme tiivistä yhteistyötä muiden elinvoimakeskusten, Lupa- ja valvontaviraston, Traficomin sekä sidosryhmiemme ja kumppaneidemme kanssa. Henkilöstöä Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskuksessa tulee työskentelemään noin 100. Ylijohtajaksi on nimetty Timo Saari 1.1.2026 alkaen.

Tunnemme hyvin toimialueemme erityistarpeet sekä asiakkaat. Yhdessä kumppaneidemme ja sidosryhmiemme kanssa autamme aluettamme kehittymään ja sen asukkaita saamaan tarvittavat palvelut, toteaa ylijohtajaksi valittu Timo Saari. Kokenut ja osaava henkilökunta on tärkein voimavaramme. He ovat jo nyt laajasti verkostoituneita ja jatkossa tämän tarve tulee korostumaan, hän lisää.

Alueemme elinvoimaisuus vahvistuu muun muassa edistämällä elinkeinotoiminnan uudistumista ja kilpailukykyä, yrittäjyyden toimintaedellytyksiä, ruoantuotannon ja muun elinkeinotoiminnan kannattavuutta ja kestävää kasvua. Edistämme myös turvallisuutta, huoltovarmuutta ja työllisyyttä sekä asukkaiden hyvinvointia ja luonnon monimuotoisuutta, ympäristön ja vesien hyvää tilaa, linjaa vasta valittu uuden viraston ylijohtaja Saari.

Valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto on 2000 työntekijän organisaatio. Virastoon tulee kahdeksan osastoa. ELY-keskuksen tietyt ympäristövastuualueen tehtävät siirtyvät ympäristöosastolle, johon sijoittuu noin 750 työntekijää.

Suurimmat rakenteelliset muutokset koskevat liikenne- ja ympäristötehtäviä

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen nykyinen Liikenne- ja infrastruktuuri -vastuualue jakautuu kahtia siten, että Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus vastaa jatkossa maanteiden pidosta eli tienpidon hankkeiden ja kunnossapidon suunnittelusta, kun taas Pohjanmaan elinvoimakeskukseen siirtyy liikennejärjestelmän toimivuus ja liikenneturvallisuustehtävät. Toiminta-alueena on molemmilla kolme pohjalaismaakuntaa eliEtelä-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa ja Pohjanmaa.

ELY-keskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueen tehtävissä tapahtuu runsaasti muutoksia. Ympäristö- ja luonnonvaratehtävät jakautuvat Lupa- ja valvontavirastoon ja kahteen elinvoimakeskukseen eli Etelä-Pohjanmaalle ja Lounais-Suomeen.  Luonnon monimuotoisuuden ja vesien hyvän tilan edistämistehtävät säilyvät Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskuksessa. Luonnonsuojelun ja alueidenkäytön edistämistehtävissä Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus toimii kolmessa Pohjalaismaakunnassa. Vesien ja merenhoidon edistämistehtävissä toiminta koskee seitsemää maakuntaa Länsi-Suomen alueella, joista siirtyy muutamia asiantuntijoita Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskukseen. Lisäksi vesitaloustehtävät, kuten tulvasuojelu, maa- ja metsätalouden vesienhallinnan tehtävät, hydrologisen tiedon tuotantoa ja valtion vesistörakenteita koskevat tehtävät, keskitetään Lounais-Suomen elinvoimakeskukseen. Rakennusperinnön hoitoavustukset keskitetään Sisä-Suomen elinvoimakeskukseen pohjalaismaakuntien alueelta.

Elinvoimakeskuksien työtä leimaa tulevaisuudessa lukuisat keskitetyt tehtävät ja se edellyttää meiltä entistä parempaa yhteistyötä ja verkostomaista toimintaa, olemmekin kokoamme suurempi toimija alueella, muistuttaa Saari.

Mikä ei muutu 1.1.2026

  • Aluehallinnon palveluita saa jatkossakin Suomen kaikista maakunnista.
  • Maaseutuyksikön tehtävät ja toiminta-alue säilyvät ennallaan.
  • Valtion julkiset yrityspalvelut säilyvät alueella elinvoimaa tukemassa.
  • Elinvoimakeskus jatkaa työtään ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.
  • Toimimme jatkossakin tarvittaessa suomeksi ja ruotsiksi.
  • Elinvoimakeskukset tekevät töitä asiakkaiden hyväksi. Lue lisää meidän verkkosivuiltamme: ely-keskus.fi ja ely-keskus.fi/yhteystiedot.

Lue myös:

Jaa Somessa

Jätä kommentti