Lappajärven Yrittäjät ry on valinnut vuoden 2025 yrittäjäksi Nuohoustoimi Aapo Viinamäen. Tunnustuksesta yllättynyt nuohooja tavoitettiin kotiverstaalta radio-ohjattavan uittorobotin kimpusta.
–Tuli kyllä yllätyksenä tämä tunnustus, kiitos siitä Yrittäjille. Kiitos myös kaikille entisille, nykyisille ja tuleville asiakkaille, ilman heitä ei olisi töitäkään.
Nuohoustoimen perustamisesta tulee kuluneeksi 20 vuotta. Tuolloin Viinamäki oli puolivakinaisena Lappajärven palokunnassa, joka vastasi myös alueen nuohouksista.
–Siihen aikaan oli vielä piirinuohoojat, ne loppuivat vuonna 2019. Kouluttauduin oppisopimuksella vanhemman miehen opissa. Valmistuin tasan 20 vuotta sitten joulukuussa.
Piirinuohouksen päättyminen vapautti aluekohtaisen nuohouksen. Vapautumisen jälkeen Viinamäen alue laajeni Lappajärveltä Evijärvelle.
–Tykkään, kun on vapautunut alueet. Eikä asiakkaan ole pakko ottaa minua vaan voi valita kenet haluaa. Lappajärvellä alkaa olla kaikki tuttuja, uusia asiakkaita tulee Evijärveltä. He ovat ottaneet minut hyvin vastaan.
Nuohoojan työnkuvaan kuuluu kaikkien tulisijojen ja öljykattiloiden nuohoaminen. Vakituisten asuntojen nuohous tehdään kerran vuodessa, vapaa-ajan asunnot kolmen vuoden välein. Työvälineenä Viinamäellä on erilaiset harjat ja imuri nokea varten.
–Noki sotkee, sormenaluset on aina mustana. Jossain tulee väkisinkin nokea, mutta olen halunnut pitää laadun, niin että työssä säilyisi intohimo.
Nuohousta tehdään ympäri vuoden lähes säällä kuin säällä. Yhden kohteen nuohouksessa menee puolesta tunnista tuntiin.
–Ukkosella en mene katolle. Nykyään on niin hyvät vaatteet, ettei kelit haittaa. Enemmän se on asenteesta kiinni. Joskus jos on naakanpesiä, menee nuohouksessa pidempään.
Piipulle pitää päästä turvallisesti
Ammattitaidon lisäksi nuohoojan työssä tarvitaan sosiaalisia taitoja.
–Aika hyvin tulen toimeen ihmisten kanssa. Onhan se hyvä, kun ihmisten taloissa pitää käydä.
Joskus on päiviä, ettei juoda yhtään kahvia, toisinaan tulee juotua ihan yliannostukseen asti. Niin kiire ei töissä saa olla etteikö olisi aikaa juoda kahvia ja jutella. Asiakkaat ovat mukavia ja tulee hienoja kohtaamisia. Ehkä se on yksi syy mikä auttaa jaksamaan.
Viinamäki tykkää työstään, vaikka se on rutiininomaista ja omien sanojensa mukaan yksinkertaista. Rutiineissa piilee kuitenkin vaaransa.
–Kun on tehnyt niin pitkään, siitä on tullut rutiinia. Ja onhan se yksinkertaista ja samanlaista. Mielekkyys on kuitenkin säilynyt, ja halu tehdä hyvää jälkeä joka kerta. Kun rutinoituu liikaa, tulee liian itsevarmaksi ja silloin tulee vahinkoja. Muutaman kerran olen katolta pudonnut, kerran olin puolitoista viikkoa pois töistä putoamisen takia. Kerran takkaa nuohotessa tiili putosi päähän ja tuuperruin siihen. Taju lähti hetkeksi. Tikkejä ei onneksi tarvittu. Vahingon jälkeen on muutaman kuukauden varovaisempi ja enemmän hereillä.
Nuohoamisen edellytyksenä on, että kattoturvatuotteet on kunnossa. Piipulle pitää päästä turvallisesti.
–Seinätikkaat, katolla lapetikkaat, tarvittaessa kulkusillat. Jokaisen kiinteistön omistajan kannattaisi käydä katsomassa katolla sillä silmällä, että pääseekö sinne piipulle ja pois turvallisesti. Kerran voi mennä konttaamalla vaarallisesti, mutta teepä se kymmenen kertaa.
Nuohouksen ja uittorobottien lisäksi Viinamäki puhdistaa rännejä, myrkyttää sammaloituneita kattoja ja talvisin tekee luistelurataa. Vapaa-ajalla suurperheen isä kalastaa ja heittää frisbiigolfia.
–Tykkään olla ulkona varsinkin talvisin. Paljon käydään kalassa myös kesällä. Ja tykkään värkätä kaikenlaista, ei mene sormi suuhun. Tarkoitus on jatkaa talvikalastusta aktiivisemmin. Lappajärven huonon kuhakannan takia on ollut taukoa kolme talvea.



