Ilkka-Pohjalaisen tekstareissa oli kirjoitus ADHD:sta lokakuussa 2025. Siinä viitattiin kasvatukseen ja sen autoritaariseen tyyliin sekä tukeen, jota ADHD:sta kärsivä tulisi saada. ADHD:n kanssa pärjää, mutta ympäristö reagoi siihen monesti epäluuloisesti.
Toimiessani opettaja opettajakollegoillani eli yli 30 vuoden aikana ollut paljoakaan ymmärrystä ADHD-piirteisistä työkavereista, jos nyt eivät ymmärtäneet aina oppilaitakaa, joilla oli ADHD.
ADHD:hen kuuluvat temperamenttisuus ja ”erityispiirteet”, mutta ne käännetään aina negatiiviseksi impulsiivisuudeksi. Mutta työnantaja, joka tuntee työntekijänsä, hänen vahvuutensa (esimerkiksi yksityiskohtia sisältävän valtavan yleissivistyksen ja hyvän muistin), jos tuntee, osaa huomioida tämän. Tekstarissa viitattiin nimenomaan johtajuuteen: suurin osa rehtoreista ovat suorastaan onnettomia tässä suhteessa. Eräs opo-tuttavani sanoi: ”Usein johtajiksi lähtevät sellaiset ihmiset, joilla ei ole edellytyksiä siihen.” Näitä toimistorehtoreita eli pikkuvirkamiehiä kyllä löytyy tämän tästä. Meillä on pyrkyrirehtoreita, joille voisi suoraan sanoa, että huonona rehtorina olet saanut pahaa jälkeä aikaiseksi ja sitä et korjaa täällä, ellet lähde ja toimeen valita joku muu.
Parhaimmillaan impulsiivinen, erikoinen, ahkera ja tunnollinen työntekijä on hyvä opettaja, mutta törmäsin opetusalalla varsin usein juonittelijoihin ja eristäjiin. Opettajat muuten osaavat senkin taidon, että kiusaavat opettajaa: se on epäsuoraa ja hienovaraista, mutta tehokasta. Pärjäsin oppilaiden kanssa ja minua kutsuttiin heittäytyjäksi ja olin kuulemma rentokin. Ollessani välituntivalvojana, suurin osa opettajasta ei puhunut koko aikana oppilaille mitään; seisoivat vain kyttäämässä ilmeettöminä. Minulle tuli mieleen vartijan ammatti, kun katsoin muita valvojia. Joskus jossakin koulutuksessa vihjailtiin, että välituntivalvoja voisi vaikkapa paria muutamaa jututtaa lyhyesti vaikkapa koulupäivästä. Ehkä 20 prosenttia eräästä työpaikastani osasi sen taidon.
Museo-opintojen aikana törmäsin museoalaan liittyvään keskusteluun, jonka mukaan usein negatiiviset palautteet liittyivät johtajuuteen. Museoalan puutteellinen johtajakoulutus on nyt sitten uudistettu, mutta tuloksia ei ole vielä nähty.
ADHD kaipaa tukea, ymmärrystä ja varsinkin sen, että työnantaja osaa ”räätälöidä” työtehtävät, että saadaan työntekijästä hyvät puolet esille. Opettajana voi sanoa avoimesti, että kehityskeskustelut liittyivät työpaikan ilmapiirin tutkimiseen, mutta ei paljoakaan siihen, miten työnkuvaa voidaan kehittää. Työnohjaus on hyvä väline, mutta riittääkö se? Muutenkin työnohjaus on kallista työnantajalle ja edelleen opettajakunnassa on ennakkoluuloja tätäkin kohtaan. Se rinnastetaan hyvin usein terapiaan, jota se ei ole. Eräiden selvitysten mukaan naisvaltaisilla aloilla on eniten työpaikkakiusaamista ja niihin liittyy tulehtunut ilmapiiri. Tällaisia työpaikkoja ovat usein esimerkiksi seurakunnat, terveydenhoito ja opetustoimi. Kaksi suurinta hallintokuntaa siis. Miettikääpä sitä, sanoi eräs MTV3:n urheilutoimittaja aina lopuksi.
Tämä kirjoitus oli meidän ADHD-läisten puolesta. Työn iloa ja jaksamista työelämässä, kaikesta huolimatta!
Lasse Pippola
