Isoäitini perheen aarteiden joukossa oli yksi erityinen, dukats, massiivinen metallikoriste leveällä riipuksella. Sitä käytti jo hänen äitinsä, minun isoisoäitini. Se ei lojunut arkisten tavaroiden joukossa, vaan säilytettiin pellavapussissa, käärittynä kirjailtuun huiviin. Ei pelkkä koru, vaan suojelus.
Dukats on perinteinen ukrainalainen naisten koru, joka oli erityisen yleinen 1700‑ ja 1800‑luvuilla. Se on suuri kolikko (aito tai kolikon mallin mukaan valmistettu), ripustettuna metalliselle levylle, esimerkiksi rusetin tai kasviaiheen muotoon. Usein dukats kiinnitettiin nauhaan tai nauhakoristeiseen kaulakoruun — yhdessä ne muodostivat näyttävän juhla-asukokonaisuuden.
Ensimmäiset dukatsit tehtiin kolikoista, joilla oli korkea arvo. Dukatsin tekivät pääasiassa maalais‑ tai kaupunkiseudun korusepät; seppämestareita, jotka työstivät hopeaa, kuparia tai peltimetallia. Kolikko juotettiin koristeeseen, usein täydentäen filigraanilla, kaiverruksilla, värillisellä emalilla. Arvokkaissa versioissa oli lasi‑ tai kivi‑insertejä.
Dukatsilla oli myös symbolinen merkitys: sitä pidettiin suojeluesineenä, rahan ja vallan kantajana, naisen arvokkuuden ja sukuperinteen merkkinä. Sitä annettiin tytölle täysi‑ikäisyyden seurauksena, se saattoi olla myös häälahja tai perintökalu.
Dukatsiin kuvattiin usein uskonnollisia aiheita: Neitsyt Mariaa, ristejä, enkeleitä. Symbolit toimivat suojan tehtävässä. Joissakin dukatseissa oli kaksipuolinen koristelu: toisella puolella valtiollista symboliikkaa, toisella puolella pyhempää. Tämä heijasti ukrainalaisen maalaisihmisen maailmankuvaa: maallisen ja taivaallisen, vallan ja uskon yhdistäminen.
Rusetin muoto kolikon päällä oli myös merkityksellinen: uskottiin, että se “sitoi” tytön kohtalon, suojeli pahalta silmältä. Rusetti saattoi olla yksinkertainen tai kerroksellinen, joskus kukka‑ tai geometrisilla elementeillä.
Isoäitini kertoi, että hänen äitinsä pukeutui dukatsiin vain suurina juhlapäivinä: pääsiäinen, helluntai, häät. Tietenkin se ei ollut vain asuste, vaan osa kokonaiskuvaa: paita hienolla valkoisella pitsillä, useampirivinen punainen kaulakoru, tumma plachta (perinteinen vyölahje) ja kirja (reunanauha). Ja dukats — rinnassa keskellä, hohti auringossa kuin onnenkolikko.
Häissä dukats oli erityinen tunnus: jos äiti luovutti sen tyttärelleen, se merkitsi siunausta. Kaste ilman dukatsia katsottiin “epätäydelliseksi”. Joillain Ukrainan alueilla dukatsit kuuluivat myötäjäisiin ja osoittivat perheen varallisuutta.
Tänä päivänä dukats palaa ei vain koruna, vaan kulttuurimuistin elementtinä. Sitä jäljittelevät ukrainalaiset kultasepät, jotka saavat inspiraatiota vanhoista malleista. Dukatsien replikoita valmistetaan hopeasta, nykyaikaisella koristuksella, mutta muoto ja symboliikka pysyvät tunnistettavina.
Folkloristit, historiallisen elämän rekonstruoijat ja etnotyylin ystävät sisällyttävät dukatsin yhä useammin juhla‑asuihin. Joillain suunnittelijoilla on moderneja dukats‑suojelukoruja kaiverruksin, nimillä, päivämäärillä. Ne eivät ole vain koruja, vaan tapa siirtää suvun tarina.
Isoäitini dukatsia emme enää kanna, mutta säilytämme sen. Se on tullut osaksi meidän perheen legendaa. Sellaista, jossa kietoutuvat tyttökunnan kauneus, naisellinen voima, kultasepän käden työ ja sukupolvien lämpö. Kun katsoo sitä, tuntee: tämä ei ole vain koru. Tämä on esi‑isien kieli, kaiverrettu metalliin.
Svitlana Zubenko
