Järviseutu-seuran julkaiseman kolmiosaisen Järviseudun Historia -teossarjan kolmannessa osassa yhtenä osiona ovat uskomustarinat. Julkaisemme paikallisia kummitusjuttuja -teemamme päätteeksi kertomuksia tuosta luvusta. Jos tarinat kiinnostavat, ne löytyvät kirjasta alkaen sivulta 659.
Ensimmäisen kerran ihtiriekko mainitaan Jacob Fellmanin muistiinpanoissa, jotka perustuvat hänen 1800-luvun puolivälissä Lappajärven alueella tekemiinsä havaintoihin. Fellmanin mukaan ihtiriekko on yliluonnollinen olento, jonka kuultiin huutavan tietyissä paikoissa. Tällaisiksi paikoiksi Fellman nimeää Multisillan lähellä Lappajärven kirkkoa, Hietamäen lähellä Säyringin taloa Tarvolassa sekä erään paiikan lähellä Pellisen taloa Purmojärven kylässä Kortesjärvellä.
Järviseudulla ihtiriekko on useimmiten kohdattu metsässä tai niityllä iltasella tai yöllä. Poikkeavaiakin esiintymispaikkoja on. Esimerkiksi Alajärven Menkijärven Oravassa ihtiriekko on ”rääkyny ruispellon ojasta”.
Ihtiriekon käyttäytyminen noudattelee Järviseudulla yleisiä tuntomerkkejä. Merkittävintä oli olennon ääntely ja liikkuminen ilmassa, kuten Soinissa kertoi Samuli Paulaharjulle v. 1929 Laasalassa asunut 72-vuotias Heikki Mäkiaho: ”Ihkiriekko sanoo niin rumasti ja voivottaa ja itkee väliin. Se mänöö ilmassa iltasella myöhään. Ei sitä näe, vaikka ei se korkealta se ääni kuulu. Se panoo niin rumasti, että sitä pelkää.””
Harvinaisempi sen sijaan oli tapaus, että valittava ihtiriekko kävi vuoropuhelua kuulijoittensa kanssa. Näin kuitenkin kerrottiin ihtiriekon keskustelleen kirkkoväen kanssa eräässä soinilaisessa tarinatoisinnossa:” ”Kirkkoväki kuuli tien vierestä lapsen itkua. Kun kysyttiin, mitä lapsi itki, vastasi tämä, että hän itki äitiä. ’Millainen se oli?’ kysyttiin taas. Ääni selitti millainen hame hänen äidillään oli. Tämän selityksen perusteella saatiinkin lapsen äiti selville ja samalla myöskin lapsen murha paljastetuksi.”
Oleellinen motiivi ääntelylle oli surmatyön paljastaminen. Tavallisimmin surmaaja saadaan selville hokemasta, jota ihtiriekko toistaa. Tällä tavalla ihtiriekko osoitti murhaajansa Evijärvellä v. 1865 syntyneen Antti Lahden mukaan:”
”Kerran n. 70 vuotta sitten (kerrottu v. 1935) oli isäni kuullut erään ladon katolta ihtiriekon huutavan itkusella äänellä, että: ’Äiti, tuo sukkaa, Heikki tuo kenkää, hako pistää jalkaan. Kun alettiin tutkia erästä Heikkiä ja sen morsianta niin tunnustivat nämä että he ovat yhdessä surmanneet pienen lapsensa ja haudanneet sen saman ladon alle, jonka katolla se ihtiriekko huusi ja pyysi sukkaa ja kenkää kun hako pistää jalkaan.”
Vimpelissä Tiekalliolla lähellä Vetelin rajaa oli taas ihtiriekon kuultu iltaisin valittavan risukasasta: ”Isä, tuo sukkaa, kenkää; risu pistää jalakaan. Evijärven Kivijärvenkylän Ruoskakankaalla lapsi oli taas kätketty puiseen astiaan, hulikkaan: ”Käpy hakkaa, hako pistää, täällä minoon hulikassa kuusen alla.”41
Ihtiriekko saattoi myös ennustaa pahaa. Lappajärven Lammin kylässä kuultiin ihtiriekon parkuvan joka ilta jokirannassa vuoden 1910 tienoilla. Heinäaikaan sitten eräs Ollilan kylästä kotoisin oleva mies hukkuikin jokeen, kun yritti hevosineen mennä joen yli uimalla. Hevonen ui toiselle rannalle, mutta mies ei. Uskottiin, että ihtiriekon parkuminen ennusti tätä kuolemantapausta.”
Yleisesti uskottiin, että ihtiriekko saatiin karkotettua, kun surmatun lapsen kätköpaikka löydettiin ja rikos saatiin ilmi. Vuonna 1858 Evijärven Jokikylässä syntynyt Juho Åby tiesi kertoa myös, miten ihtiriekko karkoitettiin rukouksen voimalla. Tarina sisältää jälleen kerran tyypilliset järviseutulaisen ihtiriekko-tapauksen aihelmat. Ihtiriekot ovat kastamatta surmattujen pikkulasten sieluja, jotka rääkyvät surmapaikkansa lähistöllä niin kauan kuin heillä olisi elinaikaan maanpäällä, ellei olisi jo pienenä tapettu.
Ihtiriekot seuraavat ihmistä näkymättömänä, mutta kovalla huutamalla ja tarkoituksella ilmaista vainajan luiden kätköpaikka.
Erään kerran oli Jokikylän nuorisoa yötä ulkoniityllä heinätöissä ollessaan. Siellä alkoi heitä Ihtiriekko huutamisella peloittamaan. Äänialkoi kuulua ensin etäämpää ja tuli vähitellen aivan ladon seinän viereen ja huusi ja uikutti niin kovaa ettei toisen puhetta kuullut, mutta mitään ei näkynyt. Vihdoin joku joukosta alkoi lukea sille Isämeitää tai Herransiunausta ja sillä se saatiin karkoitetuksi.
Ihtiriekko on kuvattu Järviseudun tarinoissa paria poikkeusta lukuunottamatta näkymättömäksi. Erikoinen on kortesjärveläinen tarina, jonka mukaan ihtiriekko oli ilmaissut varsin karmeasti surmatyön: ”Hankijärven saunalla olivat Pellisen vanhat miehet olleet. Yöllä sitten kun ne siellä valakealla olivat, niin siellä saunan eessä sitten tuli vaimonen henki sinne ja lapsen raato vartaassa ja paisto sitä lapsen raatoa hiilloksella ja kun sen oli paistanut se lähti menemään ja rääky kovasti mennessään sitten. Ihtiriekoks ne oli tätä sanonu. – Oli ne kuullu sitä sitten muuallakin.”
Ihtiriekko oli itkeny kun pienet lapset ja miten millonkin se oli äännelly. Se ääni sitten seuras. Sen piti jonkun lapsesa tappaneen, niin siitä sitten se alakusa sai. Sen tähen se sitten siinä lapsesa raatoa paistokin siinä hiilloksella. Tietysti se mahto kastamaton laps olla.”
Järviseutu-seuran julkaiseman kolmiosaisen Järviseudun Historia -teossarjan kolmannessa osassa yhtenä osiona ovat uskomustarinat. Julkaisemme paikallisia kummitusjuttuja -teemamme päätteeksi viisi kertomusta tuosta luvusta. Jos tarinat kiinnostavat, ne löytyvät kirjasta alkaen sivulta 659.
