Lappajärvellä on käynnistymässä kaksi uutta hanketta, mikäli rahoituskuviot saadaan kuntoon. Lappajärvi isännöi Järviseudun saunareittihanketta sekä Vimpeli ja Lappajärvi kartoittavat yhdessä energia- ja infraomavaraisuuden parantamista. Lappajärven kunnanhallitus hyväksyi molemmat hankkeet kokouksessaan 1. lokakuuta.
Lappajärvi Invest Oy on jättänyt Etelä-Pohjanmaan liiton JTF-hakuun hakemuksen Sauna-Route Järviseutu -hankkeesta, joka toteutetaan vuosien 2026 ja 2027 aikana.
Hankkeen tavoitteena on luoda Järviseudulle uusia, kulttuuriperintöön ja kiertotalouteen pohjautuvia palveluja, erityisesti matkailun, saunayrittäjyyden ja hyvinvointipalvelujen alustoja. Jokaisessa kunnassa ja kaupungissa kehitetään oma patenttisaunakonsepti, jotka muodostavat yhdessä digitaalisen ja tarinallisen SaunaRoute-kokonaisuuden. Saunat toimivat alustoina matkailulle, hyvinvointipalveluille ja yrittäjyydelle.
Sauna-Route Järviseutu -hankkeen tarve on tunnistettu Lappajärvi Invest Oy:n hallinnoiman käynnissä olevan Järviseudun matkailun järjestäytymishankkeen toimenpiteissä. Alueen kulttuuriperintöön kytkeytyvä aihe on noussut erityisesti yhdistysten osalta. Sauna-Route -hanke vastaa tähän tarpeeseen kokoamalla alueiden saunat yhteen, luomalla niistä matkailullisesti kiinnostavan kokonaisuuden ja tuomalla saunat nykyaikaiseen käyttöön matkailijoiden ja paikallisten hyödyksi. Lisäksi hanke mahdollistaa uuden yrittäjyyden ja tuotteiden synnyn, kuten elämyspalvelut, tapahtumat ja oheistuotteet.
Hankkeen kokonaisbudjetti on 84 779 euroa, josta: EU- ja valtion rahoitus: 67 821 ja kuntien ja kaupungin omarahoitus: 16 958 euroa. Kaikkien neljän kunnan osuus olisi 4 239,50 euroa/kunta.
Keskeiset toimenpiteet ovat saunasuunnitelmien laatiminen jokaiselle kunnalle/kaupungille, patenttisaunojen kehittäminen ja suojausprosessin aloitus, digitaalisen ja tarinallisen SaunaRoute-reitin rakentaminen, työpajat yrittäjille, yhdistyksille ja kunnille (kiertotalous, palvelumuotoilu), sekä de minimis -tuella 1–4 pilottiyritystä kehittämään uusia palveluja.
Lappajärven ja Vimpelin hyödyntämättömät mahdollisuudet käyttöön
Lappajärvi Invest Oy on jättänyt Etelä-Pohjanmaan liiton EAKR-hakuun hakemuksen hankkeesta Lappajärven ja Vimpelin energia- ja infraomavaraisuus, joka toteutetaan ajalla 1.2.2026–31.1.2027.
Lappajärven ja Vimpelin energia- ja infrastruktuuriratkaisut ovat tällä hetkellä hajanaisia. Alueella on hyödyntämättömiä mahdollisuuksia, kuten datakeskusten sijoittuminen, hukkalämmön käyttö ja Lappajärven vesijäähdytysratkaisut. Samalla kunnilla on kasvava tarve vahvistaa huoltovarmuutta ja kriisinkestävyyttä. Nykyisessä tilanteessa puuttuu kokonaisvaltainen strategia, joka kokoaisi nämä mahdollisuudet yhteen ja loisi pohjan uusille investoinneille.
Hankkeen tavoitteena on vahvistaa Lappajärven ja Vimpelin energia- ja infrastruktuuriomavaraisuutta tuottamalla teknis-taloudellisia selvityksiä ja malleja, jotka tukevat kuntien päätöksentekoa energia- ja kaukolämpöratkaisuissa, huoltovarmuudessa sekä infrastruktuurin kehittämisessä. Hanke ei sisällä fyysisiä investointeja, vaan se luo perustan tuleville investoinneille ja liiketoimintamahdollisuuksille.
Keskeiset toimenpiteet ovat kaukolämpösuunnitelma ja vaihtoehtoisten energiaratkaisujen mallinnukset (hukkalämpö, aurinkoenergia, tuulivoima, yhteisomistusmalli), selvitys datakeskusten sijoittumismahdollisuuksista ja hukkalämmön hyödyntämisestä, paikallisen energiayhtiön perustamismalli ja siihen liittyvä riskianalyysi huoltovarmuudesta, elinkeinopoliittiset suositukset kunnille ja yrityksille, vähintään 10 investointikohteen tunnistaminen sekä viestintä ja osallistaminen avoimilla tilaisuuksilla, verkkosivuilla ja loppuraportilla.
Hankkeen kokonaisbudjetti on 89 216 euroa, josta EU- ja valtion rahoitus: 71 373 euroa ja kuntien omarahoitusosuus: 17 843 euroa. Omarahoitusosuus on jaettu tasan Lappajärven ja Vimpelin kesken. Kummankin kunnan osuus on 8 921,50 euroa.
Verotuloja on kertynyt odotettua enemmän
Lappajärven kunnan talousarvio vuodelle 2025 on laadittu -308.570 euroa alijäämäisenä. Suurin muutos edelliseen vuoteen talousarviota laadittaessa oli odotettu verotulojen putoaminen. Osavuosikatsaus 5–8 kertoo kuitenkin, että verotuloja on heikoista odotuksista huolimatta kertynyt 3 924 314 euroa (viime vuonna 3 793 217 euroa). Elokuun lopussa tilikauden tulos on -25 365 euroa, viime vuonna vastaavaan aikaan 148. 35 euroa.
Vanhus- ja vammaisneuvoston edustajat valittiin
Etelä-Pohjanmaan vanhusneuvostoon kunnanhallitus nimesi Sanna Niemelän varsinaiseksi jäseneksi, varalla Lilja Lantela ja Seija Autio sekä vammaisneuvostoon Maarit Aholan varsinaiseksi jäseneksi ja Riitta Nyyssölän ja Bo Dingan varajäseniksi.
Kunnan työsuojelupäälliköksi nimettiin hallintojohtaja Maria Ahvenniemi.














