Ruumissaareen uusi laituri – Kunnanhallitus jakoi rahaa evijärveläisille kylille

Evijärven kunnanhallitus myönsi kylien kehittämisrahaa ja antoi lausunnon hyvinvointialueen kaavailemista suuntaviivoista vuokrasopimuksiin.
Evijärven kunnanhallitus myönsi kylien kehittämisrahaa ja antoi lausunnon hyvinvointialueen kaavailemista suuntaviivoista vuokrasopimuksiin.
Evijärven kunnanhallitus myönsi kylien kehittämisrahaa ja antoi lausunnon hyvinvointialueen kaavailemista suuntaviivoista vuokrasopimuksiin.
Evijärven kunnanhallitus myönsi kylien kehittämisrahaa ja antoi lausunnon hyvinvointialueen kaavailemista suuntaviivoista vuokrasopimuksiin.

Kylien kehittämisraha oli haettavana Evijärvellä. Kunnanhallitus teki kokouksessaan 29. syyskuuta päätöksen rahan jaosta. Evijärvi-seura saa 1200 euroa Ruumissaaren laiturin hankintaan ja Särkikylän kyläseura 1200 euroa kosteikon pitkospuusillan kannen uusimiseen. Alapään nuorisoseura aikoo hankkia videotykin, kaiuttimen, mikrofonit, pullavitriinin ja imurin. Niihin myönnetään avustusta 1200 euroa. Inankylän nuorisoseura saa saman verran äänentoiston, siivousvälineiden ja keittiön varustelun uusimiseen. Moms For Kidsin Vaatepankin toimintaa ja Kuvataideyhdistys Pisaroiden toiminnan uudelleen käynnistämistä tuetaan 1 200 eurolla. Alapään Nuorisoseura saa 400 euroa Kerttuanjärven juoksun toteuttamiseen, Inankylän nuorisoseura 300 euroa talkoolaisten hirvipäivällisten toteutukseen, Evijärven Yrittäjät 400 joulunavaukseen ja SPR Evijärvi 400 euroa yksinäisten joulutapahtuman järjestämiseen.

Hyvinvointialueen vuokrapolitiikka ei miellytä Evijärven kuntaa

Kunta on käynyt neuvotteluja hyvinvointialueen kanssa kiinteistövuokrien osalta. Paloaseman sopimus jatkuu, mutta oppilashuollon osalta laajuus tarkastellaan, nykyiset kotihoidon tilat sijoitettaisiin kunnantalolta Antinrinteen yhteyteen ja mahdollisesti osa Antinrinteen kellaritiloista vapautetaan kunnan käyttöön.

Hyvinvointialue on linjannut, että se vuokraa pelkästään tarvitsemansa toiminnalliset tilat, sopimukset olisivat jatkossa ainoastaan toistaiseksi voimassa olevia, enintään 12 kuukauden irtisanomisajalla, ja pääomavuokra voi olla maksimissaan neljä prosenttia uudelleen määritellystä teknisestä arvosta, jossa on huomioitu ikävähennys ja lineaarinen kuluminen. Pääomavuokra lasketaan uudestaan vuosittain. Lisäksi voidaan maksaa ylläpitovuokra todellisten kustannusten mukaisesti.

Kunnanhallitus lausuu esitetystä vuokrasopimuksesta, että lyhyet sopimukset aiheuttavat merkittäviä riskejä erityisesti kiinteistöjen ylläpidon sekä peruskorjaus- ja perusparannusinvestointien suunnittelun ja toteutuksen kannalta. Oikea taso vuokrasta olisi nykyisen käytännön mukainen kuusi prosenttia, joka ottaa huomioon kiinteistöjen todelliset kustannukset ja riskit.

Mikäli kunta toteuttaa peruskorjaus- tai perusparannusinvestointeja, niiden kustannukset tulee huomioida vuokriin yhdessä sovitulle ajanjaksolle. Jos kustannuksia ei ole sopimuksen päättyessä katettu, hyvinvointialueen tulee korvata jäljellä oleva osuus kunnalle.

Kuntastrategian laatiminen on käynnissä

Nykyisen kuntastrategian ”Hyvinvoiva ja elinvoimainen Evijärvi” voimassaolo päättyy, joten on aika laatia uusi strategia. Strategiaprosessi käynnistyi syyskuussa puheenjohtajiston sekä johtoryhmän valmistelutyöpajoilla. Lokakuussa toteutetaan kuntalaiskysely sekä marraskuussa luottamushenkilöille, sidosryhmille, henkilökunnalle ja kuntalaisille suunnatut työpajat. Tämän jälkeen valtuustolle tuodaan hyväksyttäväksi strategiadokumentti sekä tiivistetty strategian visualisointi. Uuden kuntastrategian työstämisessä hyödynnetään strategiatyöhön erikoistunutta konsulttitoimistoa Paulos Oy.

Sinua saattaisivat kiinnostaa myös nämä jutut

Jaa Somessa

Jätä kommentti