Kortesjärven Syöpäkerhon järjestämässä luentoillassa Ylikylän nuorisoseuralla 18. syyskuuta kuultiin Kauhavan Ykkösapteekin apteekkari Mika Wallinin luento kuivan suun, ihon ja silmien hoidosta. Wallinin käytännönläheinen aihe keräsi laajan yleisön vuorovaikutteisen illan äärelle. Erityiskiitosta saa Wallinin ohjeistus aiheen ympärillä.
Wallin kertoi myös lääkkeiden saatavuusongelman lisääntyneen. Wallin muistuttaa, miten lääkkeitä kannattaa tulla ostamaan ajoissa, ennen kuin ne ovat loppuneet.
–Apteekki auttaa myös reseptiin liittyvissä ongelmissa. Saatavuuteen liittyvät ongelmat pystytään selvittämään apteekin ja terveyskeskuksen yhteistyöllä.
Wallin muistuttaa myös, ettei lääkärin määräämiä lääkkeitä tule lopettaa omin päin. Hän rohkaisee asiakkaita kysymään neuvoa apteekista, jossa henkilökunta on asiakkaitaan varten.
Tiedolle on tarvetta
Wallin kertoo kutsumuksen yleisöluentoihin ja puhujatilaisuuksiin syntyneen hänen nähtyään asiakkaiden tarpeen tiedolle ja informaatiolle.
–25 vuotta apteekin tiskillä, joista reilut kolme vuotta apteekkarina, asiakkaita palvelleena olen nähnyt, kuinka paljon tiedon tarvetta lääkkeistä ja terveydentilasta lääkkeenkäyttäjillä on. Valtaosa luentoilloista ovat maksuttomia yleisöluentoja, mutta niiden lisäksi olen pitänyt täydennyskoulutusta myös lääkäreille, hoitajille ja apteekkien ammattilaisille.
Wallinin mukaan hyvinvointialueen kuormittunut tilanne kasvattaa apteekin roolia ja hän uskoo apteekin olevan yksi tärkeä palvelunporras hoitopolulla. Hoitajille tai lääkäriin ei aikoja löydy nopeasti.
–Apteekkiin on matala kynnys tulla, ja siellä on aina koulutettu terveydenhuollon ammattilainen. Valistustyöllä on merkittävä rooli, sillä iso haaste on myös siinä, ettei asiakas aina tiedä tarvitsevansa tietoa tai neuvontaa. Tullaan jopa mainonnan varassa hakemaan tuotetta tai lääkettä ilman, että olisi tietoa, millaisia yhteisvaikutuksia näillä saattaa jo käytössä olevien muiden lääkkeiden kanssa olla, asiakkaiden kohtaamista työnsä parhaana osana korostava Wallin painottaa.
Ykkösapteekki muuttaa Kauhavan K-Supermarketin tiloihin lokakuussa. Wallinilla on odotuksia uusien ja tilavampien tilojen tuomista mahdollisuuksista. Aluehallintoviranomaisilla hakuprosessissa oleva tulevaisuudenvisio odottaa aikaansa byrokratian rattaissa.
–Isoin haaveeni on, että apteekki tuottaisi jonkinlaisia terveydenpalveluja, kuten pieniä hoitotoimenpiteitä, palvelujen kehittämistä kaipaava Wallin avaa tulevaisuudenkuvaa.
–Ei minulla ole kiire lähteä Kauhavalta. Viihdyn täällä asiakkaiden parissa ja toivon lisää työvuosia Kauhavan alueella, monipuolisesta asiakastyöstä motivoitunut, alueella apteekin päivittäistyön lisäksi yli 100 yleisöluentoa vetänyt Wallin vakuuttaa.
Syöpäkerho tarjoaa infoa ja vertaistukea
Informaatioluento oli Kortesjärven syöpäkerhon yksi monista toimintamuodoista erityisesti syöpäpotilaiden ja heidän läheistensä tueksi tarkoitettua toimintaa, tarjolla olevan vertaistuen lisäksi.
Paikalliskerhojen yhteistyö Pohjanmaan syöpäyhdistyksen kanssa on näyttäytynyt myös ennaltaehkäisevässä ja varhaisen puuttumisen työmuotona.
–Syöpäyhdistyksen kanssa yhteistyönä toteutettu luomitarkastus loppuu Kauhavalla. Viimeinen tarkastus on 4. marraskuuta, kertoo tilannetta pahoitteleva Kortesjärven syöpäkerhon johtokunnan puheenjohtaja Raija Autio.
Regina Ketomäki















