Evijärvellä harrastetaan monenlaista urheilua, mutta pyöräily jää usein muiden lajien varjoon. Tänä kesänä laji on kuitenkin tuonut kunnalle jälleen mainetta. Kalevan kierroksen pyöräilyosuus poljettiin 23. elokuuta Nurmossa, ja reitti kiersi 70 kilometrin matkan Nurmosta Ylistaroon, sieltä Lapuan kautta takaisin lähtöpaikalle.
Naisten 55-vuotiaiden sarjassa Evijärven Liisa Äyrä polki voittoon 35,1 kilometrin keskinopeudella. Naisten 40-vuotiaiden sarjassa puolestaan Johanna Ahopelto ajoi vakuuttavasti kolmanneksi keskinopeudella 36,3 kilometriä tunnissa. Ahopelto nappasi lisäksi heinäkuun lopussa SM-pronssia tempoajossa 40-vuotiaiden sarjassa.
–Porvoon SM-reitti oli haastava mäkisen ja mutkaisen reitin takia. Sen sijaan Kalevan kierros reittinä oli helppo tasaisen vauhdinjaon ansiosta, Ahopelto kertoo kilpailuista.
Äyrälle Kalevan kierros oli kesän ensimmäinen kilpailu, ja voitto lämmitti mieltä erityisesti pitkän, ennätysvauhtisen reitin jälkeen.
–Pyöräily on laji, jota voi harrastaa kuka tahansa omalla kunnollaan. Itsekin poljen polvivaivoista huolimatta. Se ei rasita niveliä samalla tavalla kuin moni muu liikunta. En ole osallistunut Kalevan kierroksen muihin lajeihin, koska ne ovat minulle vieraita, Äyrä kertoo.
Pyöräilyssä Äyrää kiehtoo etenkin vauhdin tunne ja vapaus.
–Kun pyörä lähtee kunnolla kulkemaan, tulee valtavan hyvä olo. Se on kuin pieni irtiotto arjesta, hän kuvailee.
–Pyöräily ei vaadi suuria investointeja. Aloittaa voi hyvinkin edullisella pyörällä, käytettyjä löytyy hyvin. Tokikun innostuu enemmän, varusteisiin uppoaa rahaa, mutta se on ollut sen arvoista, Äyrä vakuuttaa hymyillen.
Evijärvi-pyöräily järjestetään nyt yhdeksättä kertaa
Evijärvellä pyöräilykautta jatketaan jo tulevana viikonloppuna, lauantaina 6. syyskuuta, kun Evijärvi-pyöräily järjestetään yhdeksättä kertaa. Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Evijärven Kuntoilukeskus ja kunta. Reitti on 57 kilometriä pitkä, ja tapahtuma on tarkoitettu kaikille – ei vain kilpa-ajajille, vaan myös tavallisille kuntoilijoille, jotka haluavat nauttia liikunnan ilosta yhdessä muiden kanssa.
Leevi Norrena














