Kylän ääni kuuluu, kun lausumme yhdessä – maaseutupoliittiseen selontekoon voi jättää lausuntoja 15. elokuuta saakka

Kassi 20ja 20eduskuntatalo
Valtakunnallinen maaseutupoliittinen selonteko on parhaillaan lausuttavana. Jokainen maaseudun kehittämisestä kiinnostunut voi kertoa näkemyksensä. Kuva: Timo Metsäjoki / Suomen Kylät ry
Kassi 20ja 20eduskuntatalo
Valtakunnallinen maaseutupoliittinen selonteko on parhaillaan lausuttavana. Jokainen maaseudun kehittämisestä kiinnostunut voi kertoa näkemyksensä. Kuva: Timo Metsäjoki / Suomen Kylät ry
Julkaistu:
Kategoria:

Heinä- ja elokuu ovat erityisesti meille maaseudun asukkaille, kylätoimijoille ja kehittäjille tärkeää vaikuttamisen aikaa, muistuttavat Suomen Kylät tiedotteessaan.

Valtakunnallinen maaseutupoliittinen selonteko on parhaillaan lausuttavana. Jokainen maaseudun kehittämisestä kiinnostunut voi kertoa näkemyksensä. Lausuntoaikaa on aina 15.8. asti. Selonteko pohjaa pääministeri Orpon hallitusohjelmaan, jossa mainitaan mm. ”mahdollisuudet hyvään elämään, sen rakentamiseen ja kannattavaan yritystoimintaan maaseudulla edellyttävät toimia, jotka pohjautuvat alueiden vahvuuksiin ja ihmisten tarpeisiin. Hallitus näkee elinvoimaisen maaseudun elinehtona koko Suomen hyvinvoinnille.”

Kaikkien maaseudusta kiinnostuneiden asukkaiden, yhdistysten, järjestöjen tai yritysten lausuttavana oleva selonteko täsmentää tavoitteita ja poikkihallinnollisia toimia maaseutu- ja saaristoalueiden elinvoiman uudistumiselle ja mm. asuttavuuden, palveluiden, yrittäjyyden ja kansalaistoiminnan edellytyksille. Selonteossa määritellään valtioneuvoston pitkän aikavälin maaseutuvisio.

Vaikka aihe on laaja, voit vastata vain niihin kohtiin, joihin sinulla on ajatuksia. Lausuntoa ei tarvitse täyttää kokonaan. Vastata voi ihan tavallisena kyläläisenä, asukkaana, toimijana tai maaseudulla aikaansa viettävänä kausiasukkaana. Jokaisella mielipiteellä on merkitystä!

Jos sinulla löytyy näkemyksiä vaikkapa paikallisyhteisöjen roolista ja osallistumismahdollisuuksista, palvelujen ja infran (esim. liikenneyhteydet ja digiyhteydet) saatavuudesta tai monipaikkaisuuden tukemisesta, kerro mikä toimii ja missä olisi vielä parannettavaa.

–Me Suomen Kylissä toivomme ja kannustamme, että mahdollisimman moni tutustuisi maaseutupoliittisen selonteon luonnokseen ja lausuisi siitä joko oman kyläyhdistyksen puolesta, kyläläisenä tai maaseudulla aikaansa viettävänä kausiasukkaana, Suomen Kylien toiminnanjohtaja Suvi Louhelainen sanoo. 

Maaseudun asia on totta vieköön koko Suomen ja meidän kaikkien suomalaisten asia. Lausutaan siis!

Lausuntopalveluun pääset: TÄSTÄ

Tiedote: Suomen Kylät ry.

Lue myös nämä

Jaa Somessa

Jätä kommentti