ONNINTUPA Lappajärven Nykälänniemessä omistautuu jälleen heinäkuun ajan taiteelle. Pohjalaisen taiteilijaliiton näyttelyn nimenä on Syvyys. Heinäkuun aikana Onnintuvalla järjestetään lisäksi kolme kuvataidetyöpajaa taiteen tekemisestä kiinnostuneille.
Onnintuvan näyttely on avoinna 8.7.–3.8. tiistaista sunnuntaihin päivittäin kello 15–18. Esillä on taiteilijaliiton jäsenten teoksia, joissa tutkitaan syvyysteemaa eri näkökulmista.
Kaikille avoimet näyttelyn avajaiset ovat Onnintuvalla sunnuntaina 6. heinäkuuta kello 14.
Kuvataidetyöpajoja järjestetään näyttelyn kuluessa kolmena sunnuntaina, 13., 20. ja 27. heinäkuuta kello 15–18. Työpajat ovat maksuttomia ja kaikille avoimia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua etukäteen. Osallistujat pääsevät kokeilemaan maalaamista, piirtämistä ja grafiikan tekemistä, kertovat järjestäjät. Työpajoja vetävät ammattitaiteilijat, kaksi kutakin työpajaa.
Elina Försti ja Ritva Lindberg järjestävät piirustus- ja maalaustyöpajan Vettä ja rantaa 13. heinäkuuta, Nina Nahkala kollegansa kanssa maalaustyöpajan Murrettujen värien ihanuus 20. heinäkuuta ja Eeva Huotari sekä Jani Kaunisto grafiikan työpajan Kokeile ja innostu sunnuntaina 27. heinäkuuta.
Sunnuntaina 3. elokuuta Onnintuvan taidekuukausi huipentuu Taidepiknik-tapahtumaan kello 12–18. Silloin kävijät pääsevät tapaamaan pohjalaistaiteilijoita, keskustelemaan taiteesta ja sen tekemisestä, taiteesta harrastuksena ja taiteen katselemisesta ja kokemisesta.
Shoppailijat huomio: Näyttelyn yhteyteen tulee myyntiin pieniä taideteoksia ja kortteja.
Tapahtumakuukauden järjestelyistä vastaa Pohjalainen taiteilijaliitto. Tapahtumia tukevat Lappajärven kunta ja POP Pankki Lappajärvi.
Aino Alppinen
Lue myös: