VIMPELIN TEKNINEN LAUTAKUNTA päätti kokouksessaan 14. toukokuuta, että kunta järjestää syksyllä 2025 keräyskontin maatuvalle puutarhajätteelle kokeiluluontoisesti. Kaikki lautakunnan jäsenet kannattivat esitystä. Kontti on tarkoitettu pelkälle maatuvalle puutarhajätteelle ja kokeilu lopetetaan, jos keräys ei toimi.
Kunnalle saapui huhtikuussa kuntalaisaloite, jossa toivottiin ”vanhan” kaatopaikan avaamista kuntalaisten lehti- ja puujätteelle keväisin ja syksyisin.
Tekninen lautakunta käsitteli asiaa edellisen kerran lokakuussa 2023 ja totesi, että Vimpelin kunta on useiden vuosien ajan mahdollistanut kuntalaisille maatuvan jätteen, kuten risujen, oksien ja lehtien viennin kunnan osoittamaan paikkaan ja aikaan. Palvelu on ollut maksutonta. Keräys on järjestetty keväisin ja syksyisin. Keräys vaatii aina yhden henkilön päivystämään keräysalueella keräysaikana, muuten alueelle tulee myös muuta jätettä ja roskaamista. Lisäksi kunnan on siistittävä alue keräyksen jälkeen. Tästä on koitunut kuluja yhteensä noin 1 500 euroa vuodessa.
Vimpelin kunta on osakkaana kuntien yhteisessä jäteyhtiö Millespakka Oy:ssä, joten on ristiriitaista, jos kunta edelleen tarjoaa näitä palveluja. Vimpelin kunnan hyötyjäteasema ottaa vastan maatuvaa puutarhajätettä kuten lehtiä, rikkaruohoja, ruohonsilppuja, risuja sekä oksia. Yhden peräkärryllisen puutarhajätettä voi viedä tänne hyötyjäteasemalle 10 euron hinnalla. Millespakan jätekeskukseen Alajärvelle peräkärryllisen puutarhajätettä voi viedä ilmaiseksi.
Tekninen toimi selvitti käytäntöjä muista Millespakan osakaskunnista. Useimmat eivät tällaista palvelua omana toimintana tarjoa. Reisjärvellä on ollut maatuvan jätteen vastaanottoa, mutta se vaatii luvat, joita kunnalla ei tällä hetkellä ole. Perhossa maatuvaa jätettä saa toimittaa jätevesipuhdistamon kompostikentälle, mutta toiminnalle on ympäristölupa.
Lisäksi tekninen toimi käynnistää selvityksen yhteistyöstä Millespakan kanssa maatuvan jätteen keräyksen toteuttamisesta kuntalaisten toivomalla tavalla.














