Viikon 17 lehti on pian täällä!

Js 17 23.4.2025
Js 17 23.4.2025
Julkaistu:
Kategoria:
,

Alla otteita viikon uutisotsikoista:

Vimpelin yhteiskoulun Kiva Koulu -tunnilla pysähdyttiin kiusaamisen vastaisen teeman äärelle

VIMPELIN yhteiskoululla vietettiin perjantaina 11. huhtikuuta lukuvuoden viides KiVa Koulu® -teematunti, jonka keskiössä oli kiusaamisen vastainen työ ja toisten kunnioittaminen. Tunnille oli kutsuttu koulusta ja koulun ulkopuolelta oppilaille tuttuja puhujia, jotka haastattelussa avasivat omia näkökulmiaan rasismista, yhteisöllisyydestä, yhteishengestä ja rohkeudesta olla oma itsensä. Tilaisuuteen osallistuivat haastateltavien lisäksi yhteiskoulun ja lukion oppilaat. 

Feel good -tapahtumalla luotiin hyvää mieltä Evijärven nuorille 

FEEL GOOD -TAPAHTUMA järjestettiin Evijärvellä ensimmäisen kerran 17. huhtikuuta. Kohderyhmänä olivat perusopetuksen päättävien luokkien ja lukion opiskelijat. 

POP pankki Lappajärvellä hyvä tulos – menestyksen takeena työntekijät 

POP PANKKI Lappajärven Osuuspankki teki viime tilikaudella 1 470 000 euroa liikevoittoa vahvistaen entisestään asemaansa. Sekä luotto- että talletuskanta kasvoi ja pankin vakavaraisuus oli 27,31 prosenttia. Vuonna 2023 vakavaraisuus oli 24,86 prosenttia. Pankin tase oli 138  946  000 euroa.

Vimpelin terveysasemaa remontoidaan kesällä

VIMPELIN kunnanhallitus hyväksyi kokouksessaan 14. huhtikuuta teknisen lautakunnan esityksen mukaisesti, että hyvinvointialueen toivomaan terveysaseman remonttiin varaudutaan siirtämällä 50 000 euroa kustannuspaikalta Järviseudun sairaalan katon peruskorjaus uuteen kohtaan terveyskeskuksen peruskorjaus.

”En ole vielä sulkenut pois mitään koripallouraan liittyvää unelmaa”

VIMPELIN VEDON KASVATTI, koripalloilija Tuulia Timo, 28, pelasi viime kauden Naisten Korisliigaa BC Nokian paidassa. Sarjanousija BC Nokian kausi päättyi puolivälierissä ToPon jatkaessa välieriin voitoin 3–1.

Erityistä kaudessa oli tietyllä tapaa se, että Timo oli sen alkaessa tuore äiti; esikoistytär syntyi toukokuussa 2024. Se vaikutti osaltaan joukkueen valintaan. Timo on edustanut urallaan monia seuroja ja pelannut BC Nokiassa Ykkösdivisioonaa vuosina 2017–2020.

Jääkarhun Kevätriehassa mitellään voimia  

LAUANTAINA 3. toukokuuta järjestettävä Jääkarhun Kevätrieha käynnistää Evijärven tapahtumakesän. Liikenneasema Mäntyhovin pihassa jo neljättä kertaa järjestetty kevätrieha alkoi pienenä, ”euron juuston” ympärille rakennettuna tapahtumana Rollsin ja Mäntyhovin yhteistyönä. Tapahtuma on laajentunut vuosi vuodelta, kun järjestelyiden vetovastuu siirtyi MarcSoundin Seija ja Tuomo Övermarkille

Intohimona urheilu: ”Hiihto jäi, kun pesäpallo vei mukanaan”

LAPPAJÄRVEN Veikkojen pitkäaikainen puheenjohtaja Reijo Kärnä juhli maaliskuun alussa 70-vuotismerkkipäiväänsä matkoilla: lapsenlapsen pesäpalloturnauksessa Seinäjoella. Kuinkas muutenkaan.   

Urheilu on kulkenut Kärnän suvussa pitkään. Lappajärvellä vuonna 1892 ensimmäistä kertaa järjestettyjen hiihtokisojen puuhamiehenä oli eläinvälskäri Matti Kärnä. Reijon isä kuului 1930-luvulla pesäpallojoukkueeseen ja 50-luvulla hiihtojaostoon. 

Itäkylän nuorisoseuralla käytiin kahvittelemassa

SYYS- JA JOULUKAHVILA olivat vetäneet hyvin väkeä Itäkylän nuorisoseuralle. Järjestäjiltä oli jo kyselty seuraavaa kertaa ja tehty leivonnaisia koskeva tilauskin.

Järjestävä vapaaehtoisporukka päätti siis, että nuorisoseuralla kahvitellaan pitkänäperjantaina.

–Joka kerta, kun on pidetty kahvilaa, paikalla on ollut 80–100 henkeä, kertoo Johanna Koivula, jonka muu ryhmä kertoo olevan idean äiti.

Klikkaa digi luettavaksesi kello 16 tästä! Irtonumeron saat ostettua lehtikioskista.

Mainos
Kesäseutu 2025 600x600

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti