Lukijan mielipideartikkeli:

Yläkoulun päättyminen laittaa mietityttämään

Yläkoulun päättyminen laittaa mietityttämään
Julkaistu:
Kategoria:
,

Alajärven yläkoululla on tämän lukuvuoden ajan pyörinyt yhdeksäsluokkalaisten Toimintaa ja mahdollisuuksia -valinnainen, jonka puitteissa oppilaat ovat kirjoittaneet lehtiin tarjottavia juttuja.

YHDEKSÄNNEN luokan oppilailla on peruskoulun päätöspäivään enää 46 päivää, joista 29 on koulupäiviä. Juuri kun yläkoulu on alkanut tuntua kotoisalta ja lempipaikat ovat muodostuneet, onkin jo aika siirtyä eteenpäin uusiin kouluihin. 

–Tuntuu samaan aikaan kivalta, ja odotan innolla uusia kokemuksia. Uuteen kouluun meneminen kuitenkin jännittää, sillä ei vielä tiedä, mitä kaikkea uusi koulu tuo mukanaan, kertoo yhdeksäsluokkalainen Saana Peltokangas.

Yläkoulu on mennyt hurjaa vauhtia ohi. Ja vaikka tuntuukin siltä, että juuri aloitti seitsemännen luokan, onkin yläkoulu jo päätöksessään. Nytkin tuntuu hieman haikealta, joten ei osaa edes kuvitella, miten haikea fiilis on päätöspäivänä. 

–Kaikki tuleva on melko uutta, eikä enää sitä vanhaa tuttua. Vähän on haikea mieli, varsinkin kun peruskoulun päättyminen on ruvennut konkretisoitumaan, Ester Kosunen miettii.

Onneksi kuitenkin parhaat päivät yläasteella ovat vielä edessä. Ysigaala ja luokkaretki ovat varmasti monen mielestä koko yläkoulun kohokohtia. Mutta ennen näitä päiviä täytyy kuitenkin vielä panostaa koulunkäyntiin, tehdä viimeiset kokeet ja toivoa parasta.

Vaikka yläkoulussa on ollut paljon huonojakin päiviä, jää varmasti parhaat hetket päällimmäisenä mieleen. Ja huonoistakin hetkistä tulee voimavaroja tulevaisuuteen. 

–On ihan mukavaa, kun peruskoulu päättyy. Mutta tiedän, että ammattikoulussa tulee olemaan paljon vaikeampaa ja erilaisempaa, kuin mitä viimeiset yhdeksän vuotta ovat olleet, toteaa Fanny Peltoniemi.

Näissä tunnelmissa jatkamme vielä viimeiset viikot koko peruskoulua. Toivomme kaikille yhdeksännen luokan päättäville tsemppiä viimeisiin rutistuksiin ja onnea tulevaan. Me kyllä pystymme siihen ja saamme lopulta olla ylpeitä itsestämme.

Ester Kosunen, Saana Peltokangas ja Fanny Peltoniemi

Lue myös nämä

Mielipide: Peruskoulu päättyy, uusi elämä alkaa – Järviseudun sanomat

Mielipide: Nuorten toiveita tulisi kuunnella – Järviseudun sanomat

Feel good -tapahtumalla luotiin hyvää mieltä Evijärven nuorille  – Järviseudun sanomat

Jätä kommentti