TÄNÄÄN 2. huhtikuuta 2025 tulee kuluneeksi tasan 50 vuotta Väinö Tuomaalan kuolemasta. Tuomaala menehtyi auto-onnettomuudessa Kurikassa, vaarallisessa, niin sanotussa Saaren risteyksessä. Tuomaalan kuljettama farmariauto ajautui sohjoisella tiellä rekka-auton alle 2.4.1975.
Väinö Oskari Tuomaala (30.8.1916 Evijärvi–2.4.1975 Kurikka) oli monipuolinen suomalainen kulttuurivaikuttaja, joka tunnettiin erityisesti kansanperinteen kerääjänä, museomiehenä ja kotiseututyön edistäjänä. Hän sai kotiseutuneuvoksen arvonimen vuonna 1969 ollen ensimmäinen suomalainen, jolle tämä kunnianimi myönnettiin.
Väinö Tuomaala syntyi Evijärvellä maanviljelijäperheeseen. Hänen vanhempansa olivat Kaarle Kustaa Matinpoika Tuomaala ja Maria Seliina Marintytär Lahti. Vaatimattomista oloista lähtöisin ollut Tuomaala kustansi opintonsa Vaasan kauppakoulussa muun muassa pyydystämällä lintuja, keräämällä ja kuivattamalla pajunkuoria sekä työskentelemällä kauppa-apulaisena lomillaan. Tämä säästäväisyys ja itseohjautuvuus olivat Tuomaalalle tunnusomaisia piirteitä hänen koko elämänsä ajan.
Aluksi Tuomaala työskenteli kaupallisissa tehtävissä, kuten osuuskaupan myymälänhoitajana eri puolilla Etelä-Pohjanmaata. Kuitenkin jo nuorena häntä alkoi kiehtoa kotiseututyö. Vuonna 1945 hänestä tuli Etelä-Pohjanmaan maakuntaliiton kotiseutusihteeri, ja hän vaikutti aktiivisesti alueensa kulttuuri- ja yhteiskunnallisessa elämässä aina vuoteen 1966 asti. Hän oli mukana perustamassa useita nuorisoseuroja ja toimi monissa luottamustehtävissä. Tässä mainittakoon muutamia; Seinäjoen matkailulautakunnan puheenjohtajana (1955–1959), Etelä-Pohjanmaan museoyhdistyksen johtokunnan jäsenenä, Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan rahaston asiamiehenä (1963–1975), Rotaryklubin presidenttinä Seinäjoella (1973). Ei voida unohtaa hänen panostaan kotiseututyössä ja siinä, kuinka hän innosti pitäjissä perustamaan pitäjäseuroja ja vaalimaan kotiseututyötä.
Kun toisen maailmansodan jälkeen Väinö Tuomaala oli nimitetty Etelä-Pohjanmaan maakuntaliiton sihteeriksi ja kotiseutusihteeriksi, vuosien 1947–1952 välisenä aikana hän oli mukana perustamassa useimpia pitäjäseuroja Järviseudulla. Kaiken takana oli Etelä-Pohjanmaan maakuntaliitto, joka oli suunnitellut pitäjäseurojen perustamista jokaiseen maakunnan kuntaan. Sittemmin pitäjäseurat Järviseudulla puuhasivat yhteistuumin Järviseutu-toimikunnan, josta muodostui Järviseutu-Seura 1960-luvun alkuvuosina.
Kaiken muun ohessa Tuomaala opetti sukututkimusta Seinäjoen työväenopistossa ja keräsi laajalti kansanperinnettä, paikannimiä ja murresanoja.
Väinö Tuomaala keräsi yli 30 000 kansanperinteen kappaletta, mikä teki hänestä yhden Suomen merkittävimmin kansanperinteen tallentajista Elias Lönnrotin ja Samuli Paulaharjun rinnalla. Hänen asiantuntemustaan arvostettiin niin paljon, että hän piti keskustelua akateemikko Kustaa Vilkunan kaltaisten tutkijoiden kanssa. Hän julkaisi lukuisia teoksia kotiseudun historiasta: ”Kotiseututyön opas” 1946, ”Haapajärvenkylän asutushistoriaa” 1953, ”Evijärven Kultalahti 1548–1923”, Lappajärven Murtoniemi 1624–60”, Evijärven seurakunnan alkuvaiheita”, 1960, ”Järviseudun entisyyttä” 1959, ”Runo Soinin kirkosta” 1962, ”Tarujen Pyhävuori” 1966, ”Erkki Lahti – pohjalainen kuvanveistäjä 1816–58”. Lisäksi hän kirjoitti näytelmiä, historiallisia kuvaelmia sekä tuhansia sanoma- ja aikakauslehtiartikkeleita. Hän oli toimittamassa Eteläpohjalaisia elämäkertoja I–II sekä Kytösavut -teoksia. Väinö Tuomaala kutsuttiin tunnustuksena ansioistaan Kalevala-Seuran, Suomen Muinaismuistoyhdistyksen, Suomen Museoliiton, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Talonpoikaiskuttuurisäätiön jäseneksi. Myös Seinäjoen kaupungin kulttuuripalkinto myönnettiin Tuomaalalle.
VUONNA 1960 Tuomaala perusti Evijärven Kerttuankylään Väinöntalon, joka on Suomen suurin yksityinen talonpoikaismuseo. Museokokonaisuus koostuu 19 rakennuksesta, joissa on noin 20 000 esinettä. Näihin kuuluu muun muassa 1700–1800-luvun talonpoikaiselämään liittyviä työvälineitä, huonekaluja ja jopa kivikautinen yksipuinen vene (noin 1100 eaa.).
Museon päärakennus, Alperin tupa, on siirretty Vetelistä, ja sen lisäksi alueella on muun muassa savupirtti, tuulimylly, riihi ja sepän paja sekä laaja joukko muitakin rakennuksia.
”Jotta uudet virtaukset sekä kehityksen tuomat uudet elämäntavat ja arvot kestäisivät, on tämän kaiken uudenkin rakennuttava entisen pohjalle tuntien entisten sukupolvien elämänvaiheet ja saavutukset. Näin kotiseudun historian tuntemus ei ole vain suojana uuden ajan kehitykselle, vaan myös puskurina elämänvarrella nykypäivän ihmiselle.” – Väinö Tuomaala
VÄINÖ TUOMAALAN POIKA, Ilpo Kari Juhani Tuomaala (18. lokakuuta 1946 Seinäjoki–25. huhtikuuta 2016 Kurikka), toimi Keskustapuolueen kansanedustajana vuosina 1975–87. Tuomaalalla oli kolme muutakin lasta. Väinö Tuomaala oli kaksi kertaa avioliitossa elämänsä aikana; Maissi Wilenin 1944–1960 ja sittemmin Lea Kärkkäisen kanssa, kuolemaansa saakka.
Hänen työnsä kansanperinteen, museotoiminnan ja kotiseututyön parissa on jättänyt pysyvän jäljen suomalaiselle kulttuuriperinnölle. Hänet muistetaan ahkerana keräilijänä, innokkaana esitelmöitsijänä ja kotiseutunsa rakastajana.
”Väinö Tuomaalan tietomäärä kansanperinteestä oli niin suuri, että hän kävi tasavertaisesti tieteellistä keskustelua maamme etevimpien kansatieteilijöiden Elias Lönnrotin ja Samuli Paulaharjun kanssa.”
– Akateemikko Kustaa Vilkuna
Tämä lyhyt raapaisu Väinö Tuomaalasta ei tee oikeutta hänen laajalle elämäntyölleen kansan- ja kotiseutuperinteen parissa, paljon jäi sanomattakin. Itse ajattelen hänen työtään siten, että Väinö ei rakentanut museota vain esineille, vaan kansan muistille. Tuomaalaa oli saattamassa viimeiselle matkalle 13.4.1975 Evijärven kirkossa lukuisa joukko ihmisiä kotikonnuilta, maakunnasta ja pääkaupunkiseudulta. Evijärven kirkossa Tuomaalan arkulle laskettiin Tasavallan Presidentin Urho Kekkosen seppele.
