VIMPELIN kunnanhallitus päätti kokouksessaan 3. helmikuuta jättää toimeenpanematta valtuuston 10.2.2025 pykälän kolme mukaisen päätöksen. Kyseessä on kuntalaisaloite, jossa toivotaan kunnan puuttumista Opintien häiritsevään yöaikaiseen liikennöintiin. Kunnanhallitus käsitteli asiaa aiemmin ja lähetti sen valtuustolle keskusteltavaksi ja päätettäväksi. Valtuusto päätti keskustelun jälkeen hankkia digitaalisen valotaulun Opintielle. Lisäksi pöytäkirjaan merkittiin, että ”huomioidaan asiaa vanhempainilloissa, nuorten yleinen neuvonta ja nuorten kanssa keskustelut asiasta sekä nuorisovaltuuston kannanotto”.
Kunnanhallitus katsoo tarkemman tulkinnan jälkeen, että kunnan hallintosäännön mukaan toimivalta kyseisessä päätöksessä kuuluu tekniselle lautakunnalle. Näin ollen kunnanhallitus jättää panematta sen täytäntöön. Asia siirretään kunnanhallituksen kautta kunnan hallintosäännön mukaisesti tekniselle toimelle toimeenpantavaksi.
KUNTAYHTYMÄ KYMPIN yhteistyökokoukseen nimettiin edustajaksi hallinto- ja talousjohtaja Eveliina Nokua-Keisanen.
Uudisrakennuksen maan vaihto maksoi yli 100 000 euroa
Tiedoksi merkitystä ympäristötilinpäätöksestä käy ilmi, että suurin yksittäinen ympäristömeno vuonna 2024 oli pilaantuneen maan puhdistus uuden kirjasto- ja nuorisotilojen rakennuksen tieltä. Saastuneen maa-alueen tutkimukset, massan vaihto ja pilaantuneen maan kuljetus Millespakkaan maksoivat kokonaisuudessaan 102 205,88 euroa. Tähän haettiin ELY-keskuksen avustusta, mutta sitä ei saatu.