KÄÄPIÖVILLAKOIRA Tupla aloitti syksyllä Lappajärven yhteiskoululla koulukoiraharjoittelun.
Tuplan omistaja on yhteiskoulun ja lukion biologian, maantieteen ja terveystiedon opettaja Markus Mäenpää. Mäenpää kertoo, että villakoirat ovat ihmisläheisiä ja älykkäitä koiria ja rotua pidetään allergiaystävällisenä.
–Villakoirat ovat tunnettuja seurakoiria. Se on myös niin sanottu hypoallergeeninen rotu, josta ei irtoa karvaa. Tupla on iloinen ja rohkea ja tuntuu sopeutuvan hyvin luokkaympäristöön.
Koulukoiratoiminta on kehittynyt Kennelliiton kaverikoira- ja Koirat kasvatus- ja kuntoutustyössä ry:n toiminnan pohjalta ja sitä ohjaa Opetushallituksen koira-avusteisen toiminnan ohjeistus. Sen mukaan koiralta vaaditaan tiettyjä luonteenpiirteitä ja koiralle suositellaan soveltuvuustestejä, jotka tehdään koiran ollessa vähintään vuoden ikäinen.
–Yhdeksänkuinen Tupla on vielä niin pentu, että soveltuvuustestejä ei ole tehty. Tavoitteena on mennä kaverikoirakurssille ja tehdä soveltuvuustestit, kunhan vähän kasvaa.
Mäenpään mukaan koulukoiratoiminnan on hyvä olla tavoitteellista. Koiraa voi hyödyntää monissa asioissa ja se voi esimerkiksi rauhoittaa ja auttaa vuorovaikutustaitojen opettelussa.
–Hyvin toteutettuna koulukoiratoiminnassa on monia hyviä puolia. Koiraa voidaan käyttää apuna ilmiöoppimisessa, se voi olla monitieteellinen esimerkki ja opettaa biologiaa, kuten esimerkiksi evoluutiota ja käyttäytymistä. Se voi opettaa monenlaisia taitoja, kuten tunteiden säätelyä ja ilmaisua sekä vuorovaikutustaitoja. Se voi parantaa motivaatiota ja vaikuttaa hyvinvointiin tuomalla hyvää mieltä.
Koira rauhoittaa tunnelmaa luokassa
Ennen toiminnan aloittamista Mäenpää sai luvan koulun rehtoreilta, oppilailta ja vanhemmilta. Keväällä Järviseudun Kennelpiirin kaverikoiria kävi koululla vierailemassa ja ohjeistamassa oppilaita.
–Ennen Tuplan ensimmäistä päivää oppilaiden kanssa kerrattiin Kennelliiton ohjeita: käyttäydytään rauhallisesti, toimitaan koiran ehdoilla, koira on ohjaajan hallinnassa, lähestytään rauhallisesti, koiraa ei saa pakottaa eikä antaa syömistä. Oppilaat ymmärtävät, että ollaan eläimen kanssa tekemisissä eivätkä pelkää. Koira rauhoittaa tunnelmaa, sillä kun koira on luokassa, ei voi kauheasti elämöidä.
Koiran ottamista Mäenpää oli miettinyt jo useamman vuoden. Koirarotuihin tutustuessa hänellä oli selvää, että koira tulee mukaan kouluun.
–Tiesin ennestään opettajan, joka on päivittänyt koulukoirastaan juttuja sosiaaliseen mediaan ja olen myös nähnyt joitain artikkeleita aiheesta. Käsittääkseni koulukoiratoiminta yleistyy ja toiminnasta on tehty tutkimuksiakin.
Koulukoira on tuonut paljon iloa
KOULUKOIRANA oleminen on intensiivistä ja vaatii koiralta paljon.
–Viime syksynä tutustuttiin kouluympäristöön ja työhön. Tupla oli pari kertaa kuukaudessa mukana koulussa maksimissaan neljä tuntia kerrallaan. Valitsen sellaisia päiviä, ettei ole liikaa tunteja. Työ on intensiivistä, mutta Tupla tulee mielellään kouluun ja nauttii oppilaiden seurasta, vaikka onkin väsynyt päivän jälkeen.
Tuplalla on oma pieni reviiri koulussa: Mäenpään oma luokka ja sen varastotila sekä luokkaan johtava käytävä. Oppitunneilla Tupla makoilee ja kulkee välillä oppilaiden luona. Tuplaa on käytetty biologian tunnilla myös esimerkkinä. Oppilaiden ja opettajan mukaan Tuplalla on ollut sekä rauhoittava, että keskittymistä häiritsevä vaikutus.
–Enemmän se kuitenkin rauhoittaa ja tuo iloa. Syyslukukauden päätteeksi teetetyssä itsearvioinnissa oli kohta, johon oppilaiden piti pohtia mikä edistää ja mikä haittaa oppimista. Moni oli vastannut, että Tupla edistää oppimista.
–On rauhoittavaa kun Tupla on tunnilla ja tehtäviä on hauska tehdä, kertoo 7A-luokan oppilas Benjamin Dinga.
–Koira on mukava, se on nätisti, toinen saman luokan oppilas kuvailee.
–Välillä huomio siirtyy koiraan, keskittyminen on vaikeaa kun koira menee vierestä, yksi oppilaista kertoo.
Luitko nämä jutut?
Futsal tukee jalkapallossa kehittymistä – Järviseudun sanomat