Lappajärven siluetti loistaa kiertoliittymän monumentissa  

Lappajärven kuntaa kuvastava kiertoliittymän monumentti on lapualaista tekoa.
Lappajärven kuntaa kuvastava kiertoliittymän monumentti on lapualaista tekoa.

LAPPAJÄRVELLÄ Kärnänsaaren- ja Maneesintien risteyksessä oleva kiertoliittymä on saanut teräksestä valmistetun monumentin.  

Kiertoliittymän teknisestä suunnittelusta vastaavat Aluetaito Osakeyhtiön insinöörit Miika Väärämäki ja Juha Porre. Aluetaito Oy on lapualainen yritys, joka on erikoistunut geotekniikkaan, yhdyskuntatekniikkaan, mittaustekniikkaan ja ympäristötekniikkaan liittyviin tutkimus- ja suunnittelupalveluihin. Noiden lisäksi palveluihin kuuluu pää- ja arkkitehtisuunnittelu. Kieroliittymän saarekkeen pintamateriaalit sekä monumentti on insinööri Kaisa Porreen suunnittelemat, samasta Aluetaito osakeyhtiöstä. 

–Lappajärven kunta toivoi helppohoitoista, pitkäikäistä ja näyttävää monumenttia kiertoliittymään. Kasvillisuus ei ollut toivelistalla – oli kuitenkin mahdollista sijoittaa kausikasveja istutusastioissa kärnäiittilohkareiden lomaan, kärnäiitin käyttöä toivottiin kunnan taholta. Aluksi pohdittiin pelkän kärnäiitin käyttöä. Tällöin kuitenkin lohkareista olisi tullut olla hyvin kookkaita, että ne olisivat olleet tarpeeksi näyttäviä. Se olisi tehnyt monumentin pystytyksestä ja tukemisesta haastavaa.  

–Minua houkutteli luonnonkiven lisäksi kahden erilaisen, kestävän materiaalin kontrastisuus – kirkas vaalea rosteri ja rouheaksi patinoituva Cor-Ten-teräs. Sain idean, että Lappajärven siluetti voitaisiin leikata Cor-Ten-teräslevyyn ja aukosta näkyisi kirkkaana välkehtivä järvi. Lappajärven kunta oli hiljattain uusinut logonsa ja uutta logoa käytettiin monumentin ”Lappajärvi”-teksteissä, sekä yksittäin että yhdessä levyistä kuosimaisena. Sisäkkäiset levyt ja rei’itykset tekevät monumentista vuorokauden ajan mukaan elävän, valot ja varjot leikkivät muodoissa. Tätä voidaan hyödyntää myös pimeän ajan valaistuksessa, jolloin monumenttiin saadaan valoilla taas erilaista ilmettä. Suunnittelun edettyä pidettiin yhteyttä mahdolliseen toteuttajaan, Plate Power osakeyhtiön Ville Ikolaan, joka kertoi, että heillä pystytään leikkaukset ja taivutukset toteuttamaan, Kaisa Porre kertoi sähköpostissaan. 

Plate Power Oy on lapualainen yhtiö, joka on erikoistunut ohutlevytuotteiden leikkaamiseen ja valmistukseen -laserleikkaukseen, levyntyöstöön, särmäykseen ja hitsaukseen. 

Monumentin teräslevyjen koko leveydeltään on noin neljä metriä ja korkeimmalta kohdaltaan kolme metriä. Saarekkeen, jossa monumentti sijaitsee, halkaisija on noin 13 metriä.  

Lappajärven kunnan tekninen johtaja Juha-Matti Näykki kertoi, että koko kiertoliittymäurakan hinta ympyrälle ja monumentille on 195 000 euroa.  

–Hinta täsmentyy kuitenkin lisätöiden ja urakan valmistuttua.  

Luitko jo nämä?

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti