Me linkutamme kohti harmaata tulevaisuutta sukka märkänä ja ilottomin mielin. Kerran kadottuaan nauru tuskin palaa. Käyttämättömänä se surkastuu niin kuin laiskat aivot ja työtön lihas. Vailla vapaata naurua ihminen tyhmenee. Älyn säkenet sammuvat.
NÄIN pohtii Liisa Walleniuksen päähenkilö Hendrik kirjassa Naurun kuolema. Walleniuksen esikoisteos on monikerroksellinen tutkimusmatka ihmisyyteen, naurun voimaan ja vapauteen. Siinä suomalais–hollantilainen naurututkija Hendrik erittelee ihmiskunnan ja naurun tilaa, lainaa omaa tutkimusaineistoaan ja elää kahdessa maassa. Juuri nyt hän asuu Tarulinnassa, suvun vanhassa kotitalossa Lappajärven rannalla, ja huolehtii vanhasta isästään.
Naurun hiipumisen ensimmäiset merkit tulivat näkyviin uuden vuosituhannen alussa, mutta sen jälkeen nauru onkin köyhtynyt selkeästi kiihtyvällä vauhdilla. Sen sallitut aiheet vähenevät länsimaissa vuosi vuodelta. Tämä kehitys kulkee kuitenkin eri maissa eri tahtia, mikä vaikeuttaa ilmiön analysointia. Vain stand up -koomikot näyttävät säilyttäneen keskiaikaisen narrinvapautensa jokseenkin ennallaan.
AJATUS Naurun kuolemasta syntyi, kun Wallenius kohtasi kaksi täysin eri tulkintaa samasta naurusta, ilon ja vahingonilon.
–Näin hupivideon, jossa nainen oli ostanut kuntolaitteen ja sitä ensimmäistä kertaa kokeillessaan laite kaatui ja hän sen mukana. Nainen nauroi itse aivan katketakseen kaatumiselle, samoin ympärillä olevat läheiset ja minä heidän kanssaan. Se oli lämmin yhteisöllinen hetki, jossa naurettiin kaikki yhdessä. Jaoin videon sosiaalisessa mediassa ja jonkun ihmisen kommentti se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa, sai minut hämmästymään, ja miettimään naurun tarkoitusta ja sallittuja naurun aiheita.
Näin jälkikäteen ajatellen on kummallista, että niin kauan kuin Hendrikin teokset keskittyivät naurun fysiologiaan ja naurun merkitykseen yksilön elämässä, Hendrik ja hänen kirjansa herättivät hyväntahtoista mielenkiintoa. Mutta kun hän ensi kerran laajensi naurututkimusta yhteiskunnalliselle tasolle, valtarakenteisiin ja eroihin yhteiskuntaluokkien naurussa, yleisön käytös muuttui järjettömäksi.
WALLENIUS vietti liki kolme kuukautta tutkien naurusta käsittelevää tieteellistä tutkimusta, jota löytyy paljon.
–Luen mielelläni tieteellistä tekstiä, sillä se on mielenkiintoista. Kirjan biologinen tausta kädellisten naurusta on tutkittua tietoa ja Hendrik on vähän kuin omakuva.
Hendrik kääntyy kapealle tielle, joka laskeutuu peltojen välistä kiemurrellen takaisin Lappajärven rantaan ja kotitalon pihaan.
LIISA WALLENIUS on lappajärveläistaustainen eläkkeellä oleva eläinlääkäri, joka haluaa aina tietää miten ja miksi.
–Olen kirjoittanut kauan. Kirjoitan kun haluan tarkastella asioita eri näkökulmista ja selventää ajatuksia. Jos en ymmärrä jotain asiaa, laitan sen paperille. Kirjoittamisessa tärkein motiivi ei ole kirjan julkaiseminen vaan se, että se tuottaa nautintoa ja että se on hauskaa.
WALLENIUS syntyi Lapualla, mutta muutti jo taaperoikäisenä Lappajärvelle, mistä molemmat vanhemmat ovat kotoisin. Ensimmäisen koululuokan hän kävi kivikoulussa, jonka jälkeen taas muutettiin. Wallenius palasi lukioon Lappajärvelle ja asui isoäitinsä ja tätinsä luona.
–Naurun kuoleman Tarulinna on kuin isoäitini talo Harjulla. Nyt sitä ei enää ole olemassa, mutta kirjassa siirsin sen järven rannalle. Täällä Lappajärvellä minulla on juuret, tämä on kaunis paikka. Olen muuttanut elämässäni useita kertoja ja huomannut, että lähteminen ja palaaminen on minulle helppoa. Ei ole väliä missä asuu ja mitä tavaroita on ympärillä, koska se mikä on tärkeintä, kulkee aina mukana sisimmässä.
Lukion jälkeen Wallenius muutti Saksaan opiskellakseen eläinlääkäriksi. Opintojen jälkeen hän jäi sinne töihin ja asui maassa kaikkiaan kahdeksan vuotta. Suomeen palattuaan hän on työskennellyt muun muassa neuvontaeläinlääkärinä ja valtion tarkastuseläinlääkärinä.
–Parasta töissä on ihmiset. Työssäni olen tavannut paljon hollantilaisia. Siitä minulle on jäänyt mielikuva, että hollantilaiset ovat kookkaita ihmisiä, jotka nauravat paljon ja kovaan ääneen. Siitä syntyi kirjan kytkös Hollantiin.
Henrik seuraa avuttomana, kuinka hohotus taivuttaa isän kaksin kerroin ja hytkyttää laihaa ruumista, josta ei enää löydy voimaa panna vastaan. Nauru ravistaa Jakobia kuin räsynukkea, kunnes se odottamatta päästää irti ja sysää vanhuksen takaisin tyynyjen varaan. Tumma läikkä leviää housujen etumukseen.
KIRJA on ollut pitkä prosessi, vuosi sitten lähti ensimmäinen versio kustantajalle, ja nyt alkaa kirjan markkinoiminen. Kirja on kirjoitettu alusta loppuun kolme kertaa uusiksi. Wallenius kirjoittaa seuraavaa kirjaa, pöytälaatikossa on kolme puolittaista kirjaa valmiina, mutta syksyn osalta kaikki on vielä auki.
–Kesät olen aika lailla viettänyt Lappajärvellä. Isän rakentama kotitalo myytiin muutama vuosi sitten, joten nyt olen vuokralla muutaman kuukauden paossa Heinolan kotini putkiremonttia. Kunhan se valmistuu, voi taas miettiä asioita eteenpäin. Saatan lähteä taas talvella Espanjan Aurinkorannikolle tai Etelä-Ranskaan.
Kursivoidut lainaukset Liisa Walleniuksen esikoisteoksesta Naurun kuolema, jonka julkistamistilaisuus on Lappajärven markkinoilla lauantaina 20. heinäkuuta kello 13.
