LASTEN kanssa maailmaa on päässyt katsomaan erilaisesta perspektiivistä. Aikuinen ja lapsi hahmottavat maailman aivan eri tavoin, ja joskus koen lasteni näkökulman avartaneen silmiäni enemmän kuin mikään muu.
Kun esimerkiksi lapsiarjen kiireessä antaa itselleen hetkeksi luvan pysähtyä suorittamisen eetoksesta lasten äärelle, saattaa päästä seuraamaan pienen ihmisen luontaisinta olemista sen kaikkine puolineen. Herkeämätöntä hetkessä elämistä. Pieniin yksityiskohtiin pysähtymistä. Asioiden ja tapahtumien kokemista aivan sydänjuurissa asti.
Samaan hengenvetoon voin todeta, että pienten jalkojen äärellä jään toisinaan kiinni aikuisen ajattelun monimutkaisuudesta. Hallitsevasta realismista, joka välillä naamioituu jopa salakavalaksi pessimismiksi. Saatan huomata, että olen aikuisena ajautunut arjen suorittamiseen sen kokemisen tai elämisen sijaan, ja tallaan matkaani toisinaan melko suoraviivaisesti kohti elämän kalkkiviivoja. Aivan huomaamattani.
Silloin havahdun aikuisuuden haasteisiin. Miten iso vastuu meillä onkaan, että emme sammuttaisi lapsen luontaista kykyä innostua, nauttia, oppia tai nähdä elämä avoimena mahdollisuutena. Miten merkittävä onkaan roolimme siinä, millaiseksi mallinnamme aikuisten maailmaa ja kuinka osaamme kannustaa lasta löytämään paikkansa yhteiskunnassa.
MONISSA kodeissa tulevan lauantaipäivän meriitit varmasti puhuttavat. Koulujen päätöspäivänä lapset ja nuoret näkevät itsensä pakostakin aikuisten silmien ja arvioinnin kautta. Opettajat laittavat rasteja sopivimpaan kohtaan ruuduista sekä numeroiden suuruutta on pohdittu harkiten. Jokaisen tekemä työ kirjataan mustalla valkoiselle.
Toisinaan tulokset näyttävät paperilla hyviltä, joskus aikuisen arvio kuluneesta vuodesta saattaa lasta ja nuorta lannistaa. Toiset nostavat päänsä päälle valkoisen lakin iloiten, toiset ehkä harmistuneina, kolmannet jäävät parrasvaloista täysin sivuun. Neljännen vaihtoehto oli aina jokin muu kuin valkoinen lakki.
Kun istahdin tänään nurmikolle puhaltamaan lasten kanssa saippuakuplia, mietin mitä kaikkea on mahtunut tämän hetken ja sen hetken väliin, kun itse kuplia harjoittelin puhaltamaan. Mitä olen tähän mennessä, tähän elämänvaiheeseen kulkeneena oppinut?
Ei yksi luku määrittele koko kirjaa.
Sen haluan sanoa varsinkin sinulle, joka olet kuluneen lukuvuoden tulokseen ehkä pettynyt. Jos se ei ollut lainkaan sitä mitä odotit tai toivoit. Jos opintielläsi tai elämässäsi on ollut odottamattomia mutkia, sudenkuoppia tai jotain sellaisia asioita, jotka tuntuvat nyt ottavan liian paljon tilaa kaikelta hyvältä. Jos me aikuiset emme ole muistaneet kannatella silloin kun sitä tarvitsit tai unohduimme katsomaan elämää vain omasta näkötornistamme.
Toivon, että rohkeasti jatkat kulkuasi eteenpäin. Toivon, että pidät kiinni aidosta itsestäsi ja luotat mahdollisuuksiisi. Uskalla olla sitä mitä olet, etsi vastauksia omiin kysymyksiisi ja etene luottaen omalla polullasi.
Elämässä jokaisen kirja on erilainen, ja sen lukuihin sisältyy monenlaisia tarinoita. Tämä luku on vain yksi niistä monista, joista koko kirjasi koostuu. Seuraava luku voi siis olla jo täysin toisenlainen.
Noora Tupeli
