Uusimmat kesäblogit:

Syksy saapuu

Luodessaan maan ja ihmiset, miehen ja naisen Jumala sanoi ”Lisääntykää ja ottakaa maa valtaanne”, kirjoittaa Heino Tervanen hartauskirjoituksessaan.
Luodessaan maan ja ihmiset, miehen ja naisen Jumala sanoi ”Lisääntykää ja ottakaa maa valtaanne”, kirjoittaa Heino Tervanen hartauskirjoituksessaan.

KESÄ jää taakse ja laskeudumme hiljalleen syksyn väreihin; oranssiin, keltaiseen, punaiseen.

Syksy on kaunis, mutta siihen liittyy jotakin surullista ja kaihoisaa. Syksy on luopumisen aikaa. Se vie ajatukset usein kuolemaan, siihen että elämän kukoistus ja runsaus hiljenee ja sammuu pois. Keväällä kylvetty sato korjataan, kun siemen on kantanut hedelmän. Yksi elämän kierros on päättynyt ja luonto valmistaa itsensä talven uneen. Syksy muistuttaa meitä siitä, että kaikki elämä, joka hetken kukoistaa, katoaa ja kuihtuu pois.

Kuolemasta voi myös ajatella, että se on uuden syntymisen päivä. Vasta silloin katoamaton elämä pääsee alkamaan. Mutta katoamattomuuteen pääsemme vasta, kun maan päällä ensin luovumme kaikesta. Niin kuin puu luovuttaa lehtensä, niin mekin annamme itsestämme pois vähitellen kaiken. Annamme vuosi vuoden jälkeen, terveytemme ja lopulta itsemmekin. Siinä toteutuu lopulta syvin elämämme tarkoitus. Me annamme Jumalalle sen, mikä hänelle kuuluu. Meidän ei tarvitse antaa surren sillä me tiedämme, että myös Jumala antaa meille itsensä. Siinä lahjassa saamme kaiken monin verroin takaisin: armon, syntien anteeksiantamuksen ja iankaikkisen elämän.

Virsi 249:

”Pois kirkas suvi kulkee

ja syksyyn kypsyy maa,

sen tuuli suven viljan

korjuuseen valmistaa.

Näin taipuu elämämme

myös eteen leikkaajan,

soi korjuuhetkessämme

syystuuli Jumalan.”

Levollista syksynaikaa!

Jenny Kärki

Alajärven seurakunnan Lappajärven alueen kappalainen, Kasvatuksen työalajohtaja

Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Luodessaan maan ja ihmiset, miehen ja naisen Jumala sanoi ”Lisääntykää ja ottakaa maa valtaanne”, kirjoittaa Heino Tervanen hartauskirjoituksessaan.

Enkelit – Jumalan palvelijat 

MIKKELINPÄIVÄ on saanut nimensä Jumalan sotajoukon johtajan, arkkienkeli Mikaelin mukaan. Enkelit ovat Jumalan näkymättömiä palvelijoita.

Harri Silvolahti.

Et ole massaa  

RAAMATUSSA on kaunis kertomus kuurosta miehestä. Kuuleva ei voi kuvitella miltä tuntuu, jos ei kuule.

Jumalan vanhurskaus on täydellistä pyhyyttä ja oikeudenmukaisuutta, kirjoittaa Jaakko Keto.

Ihan okei! 

PAAVALI puhuu roomalaiskirjeessä vanhurskaudesta. Hän kertoo siellä näin: (Room.3:22-24) ”Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen

Mirja Metsäpelto.

Leppälintu varoitti!

ERÄÄNÄ kauniina heinäkuisena päivänä muutama viikko sitten lähdin kävelemään. Aurinko helotti kirkkaalta taivaalta ja ilma

Mikko Elenius.

Itsensä tutkiminen 

ENSI PYHÄN kirkkovuoden aihe on kirjoituksen otsikkona ”Itsensä tutkiminen”. Mitä se on, miksi se on

Markku Tuomaala.

Majanmuutto

SIITÄ on lähes kymmenen vuotta, kun viimeksi muutimme asuntoa. Muuttokuorman tekeminen, uuteen kotiin asettuminen ja

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.

ILMAINEN

Digilehti

Isojako 13.9.