Hinausyrittäjälle ihmiset ovat etusijalla

Autoilu on Risto Koskisella verissä. –Olen autoalan yrittäjä kolmannessa polvessa, suvussa on ollut autoja vuodesta 1929 alkaen.
Autoilu on Risto Koskisella verissä. –Olen autoalan yrittäjä kolmannessa polvessa, suvussa on ollut autoja vuodesta 1929 alkaen.
Autoilu on Risto Koskisella verissä. –Olen autoalan yrittäjä kolmannessa polvessa, suvussa on ollut autoja vuodesta 1929 alkaen.
Autoilu on Risto Koskisella verissä. –Olen autoalan yrittäjä kolmannessa polvessa, suvussa on ollut autoja vuodesta 1929 alkaen.
Sarjassamma Arjen sankarit: millaista on olla työssä, jossa lähtö tien päälle voi tulla milloin tahansa, eikä elämää ja tekemistä voi suunnitella hetkeä pidemmälle?

Alajärveläinen Risto Koskinen on toiminut joitakin vuosia tiepalveluyrittäjänä Alajärven ympäryskunnissa, myös Keski-Pohjanmaan ja Keski-Suomen puolella.

–Silloin lähdetään, kun soitto tulee. Joskus keskellä yötä voi kestää hetki ennen kuin ajatus käynnistyy. Onneksi tässä työssä hätä on hieman erilainen kuin aiemmassa työssäni, kun aikoinaan työskentelin ambulanssissa. Joskus on kiireempi apuun, esimerkiksi jos Möksyn taakse jää talvipakkasella: auto jäähtyy todella nopeasti. Kahvia ei jäädä koskaan keittelemään.

–Keikkoja on säännöllisen epäsäännöllisesti, melko vähän tosin yöaikaan. Saattaa olla päiviäkin, ettei soittoja tule, mutta sitten saattaa taas joku soittaa, kun olen juuri menossa keikalle toiseen suuntaan, mikä Murphyn laki se liekään, Koskinen naurahtaa.

–Toisinaan voidaan sopia, jos ihmisille järjestyy kyyti, että haen auton myöhemmin. Ihmiset ovat tässä etusijalla. Usein asiakkaalla on kiire, joten otan tarvittaessa kyytiin ja vien, minne tarvitsee. Ohjaamoon mahtuu kuusi henkilöä ja voin ottaa koiratkin kyytiin.

–Toinen työni, peräkärryjen kokoonpano, sopii tähän rinnalle hyvin. Teen myös kärryjen huoltoa ja korjausta. Voin liikkua asioilla tietyllä alueella, kovin kauas ei kotoa voi lähteä. Jos tulee käyntiä kauemmaksi, niin kysyn tuuraajan, onneksi on tuttuja, jotka voivat tulla lyhyelläkin varoitusajalla.

Hinausalalla työskentely edellyttää paitsi valmiutta startata milloin vain, myös kuorma-autokorttia, liikennelupaa ja ammattipätevyyttä.

–Sähköautojen käsittelyä koskeva kurssi tulee ensi vuonna pakolliseksi. Suoritin sen hiljattain.

TIEPALVELU tulee hätiin, kun auto jää matkan varrelle: moottorin häiriövalo syttyy, rengas rikkoontuu, polttoaine loppuu, tai auto ei käynnisty.

–Hinausautosta löytyy apu moneen ongelmaan.  Saadaan ilmaa renkaisiin, rengas korjattua, jos se on mahdollista ylipäätään, lisättyä polttoainetta, on rengasvaunuja, jos pyörät ovat jumissa, luettelee Koskinen.

–Aina autoa ei tarvitse ottaa kyytiin.

Vuosien varrella Koskiselle on tullut tutuksi Järviseudun Golfin alue Lappajärvellä.

–Aika usein on käynyt sitä, että golffareilla jää siinä varusteiden paljoudessa ja keskustelun lomassa avaimet autoon. Ne ovat mielenkiintoisia keissejä. Mitä uudempi auto, sen työläämpää on ovien avaaminen ilman avaimia. Taidot kehittyvät, mitä enemmän niitä hommia tekee. Luovuttamaan en ole joutunut vielä kertaakaan, pari kertaa on otettu auto kyytiin ja ajettu merkkikorjaamon kautta.

KOSKINEN on työssään nähnyt monenlaisia tilanteita ja pulmia, joiden pohjalta osaa neuvoa ihmisiä.

–Itse ei kannata alkaa korjailla vikaa tai yrittää vetää autoa ojasta esimerkiksi traktorilla, koska jos tulee lisävahinkoja, ammattilaisella on niitä varten vastuuvakuutus. Lopulta voi säästää rahaa. Auton viasta riippuen samalla saa myös ehdotuksen, minne auto kannattaa viedä korjattavaksi, on kriteerinä sitten hinta tai nopeus.

Nopean avun saamiseksi hän vinkkaa, että kannattaa soittaa suoraan yrittäjälle, paitsi Autoliiton jäsenet soittavat omaan palvelunumeroonsa.

–Vakuutusyhtiössä voi olla pitkätkin jonot puhelimessa ja hinausauto voidaan lähettää kaukaakin. Asiakkaalla on vapaus valita yrittäjä, jonka pyytää apuun. Jos ei ole hinausvakuutusta, annan tarjouksen. Jos autossa on hinausvakuutus, silloin ei mene myöskään omavastuuta eikä bonuksia.

TALVEN lähestyessä Koskinen muistuttaa ihmisiä, että autossa pidettäisiin lämmintä vaatetta ja peitettä mahdollista välille jäämistä silmällä pitäen.

–Matkalle lähtiessä kannattaa tarkistaa polttoaineen määrä, moottorin nesteet ja renkaiden ilmanpaineet.

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.

ILMAINEN

ISOJAKO

JA