ETELÄ-POHJANMAAN Osuuskauppa on allekirjoittanut vuokrasopimuksen uudesta S-marketista Lehtimäelle. Hankkeen toteuttaa Ksentos Oy, jonka vuokralaisena Eepee on ollut myös vanhassa kiinteistössä.
Uusi kiinteistö sijoittuu samalle tontille vanhan kanssa siten, että vanha kiinteistö on käytössä kunnes uusi avataan. Uuden marketin pinta-ala on 760 neliötä ja se on Suomen ensimmäinen kokonaan massiivipuurakenteinen marketrakennus.
Vanhaa market-rakennusta ei kannattanut lähteä kustannussyistä remontoimaan. Vanha kiinteistö puretaan, kun toiminta on siirtynyt uuteen.
Mainos
Polttonestemyynti pyritään pitämään toiminnassa myös rakentamisen ajan.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.