Niiltä todellisilta sote-osaajilta, ovatpa suorittavaa porrasta, lähiesimiehiä tai päälliköitä, menee aikaa itselle vieraampien asioiden setvimiseen – hallintoon: hankinnat, ostopalvelut, kilpailutus, työsuhdeasiat jne. tärkeät asiat. Rakenneuudistus on mahdollisuus keskittää tätä osaamista ja tekemistä, ei palvelupisteitä. Kun hallinto koko Ep:n alueelta ja joka sektorilta (vammais-, kuntouttava-, päihdetyö, hammashoito, lastensuojelu) keskitetään, niin osaajilla on enemmän aikaa kohdata sitä asiakasta ja esimiehellä tukea työntekijöitä. Siirtymävaiheen jälkeen on oltava lukumääräisesti vähemmän hallintoon keskittyvää henkilökuntaa, mutta heillä on siihen parempi osaaminen.
Moni sairaalan lääkäri käy maakunnan lääkäriasemilla vastaanotolla. Jalkauttamista voi tehdä virkatyönäkin! On selvää, että sairaalassa on erikoisvälineet ja laitteet. Mutta jotain on näissä sotekeskuksissakin. Voidaan kerätä tietyn erikoisalan potilaita yhteen päivään ja lääkäri tulee maakuntaan tapaamaan. Tarkemmat selvittelyt ja hoidot tapahtuu sitten sairaalassa. Nythän on niin, että ajellaan sairaalaan erikoislääkärin vastaanotolle, jossa otetaan anamneesi ja määrätään jatkotutkimukset jollekin toiselle päivälle. Tämä ei ole sitä ”enemmän hyvinvointia” mallia, ei todellakaan.
Hyvinvointialueen pitää rohkeasti arvioida oman toiminnan ja ostopalvelun välillä. Onko viisaampaa hankkia vaikkapa fysioterapiapalveluita sote-alueelle yrityksiltä 4–5 vuoden sopimuksella, vai hankkia pysyviin työsuhteisiin henkilöstöä? Jos palveluntarve vähenee, on henkilöstön sopeuttamisen tarve yrityksellä, ei hyvinvointialueella. Osaavan henkilöstön saaminen tulee olemaan hyvinvointialueella merkittävä haaste, töitä osaajille löytyy. Palkkauksesta hyvinvointialue ei mielestäni voi lähteä kilpailemaan, vaan sen on mentävä työehtosopimusten mukaan.
Atro Anttila, Vimpeli, Sairaanhoitopiirin valtuuston jäsen, hammaslääkäri, aluevaaliehdokas
