Halu auttaa ihmisiä veti lääketieteen pariin

Maria Koivukoski suuntaa jatko-opintoihin Turun yliopiston lääketieteelliseen tiedekuntaan. Vimpelin lukiosta jatkoon on saanut hyvät eväät.

Julkaistu:

Kategoria:

,

–Luonnontieteet ovat kiinnostaneet aina. Ajatus lääkärin ammatista kirkastui ensimmäisen lukiovuoden aikana. Siihen vaikutti myös se, että haluan työssäni auttaa ihmisiä.

Samassa Vimpelin lukion ikäluokassa on useita laudaturien kirjoittajia. Kokonaispuoltoäänimääriä tarkasteltaessa Vimpelin lukio oli kevään ylioppilaskirjoituksissa maakunnan paras. Valtakunnallinen sijoitus oli 63. Kun Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun kokonaispuoltoäänimäärä oli 35, Vimpelin lukiolla se oli 26,6. Lappajärven lukio oli listauksessa sijalla 80 (26,2), Evijärven 113 (25,0), Kauhavan 191 (23,3) ja Alajärven 234 (22,5).

–Meidän luokalla oltiin motivoituneita: haluttiin oppia ja jaksettiin tehdä töitä. Tosi hyvät ja kannustavat opettajat ovat se syy, miksi useina vuosina on loistettu tässä vertailussa.

Koivukoski arvelee, että monilla opiskelijoilla toisen lukiovuoden kevääseen ja abivuoden syksyyn ajoittuneet etäopetusjaksot näkyvät kirjoitusten tuloksissa.

–Itselleni sopi ihan hyvin etäopetuskin, mutta huomasin, että oli vaikeampi pyytää apua. Kotona oli ehkä ajoittain vaikeampi keskittyä, muu perhe pyöri ympärillä ja olisi ollut muutakin tekemistä.

–Vimpelissä etäopetus hoidettiin hyvin, tunteja striimattiin paljon tai opettaja päivysti valmiina auttamaan.

Vaihtelua opiskeluun toivat pianonsoitto, koiran lenkkeilyttäminen sekä leipomisharrastus.

KOIVUKOSKI on kuulunut Vimpelin nuorisovaltuustoon sen perustamisesta saakka ja seurannut sen vuoksi tarkasti kunnanvaltuuston työskentelyä.

–Olen oppinut sen myötä päätöksenteosta ja mielipiteiden perustelemisesta, mistä on varmasti hyötyä tulevaisuudessa. Jos asun joskus pienemmällä paikkakunnalla, voisin harkita kunnanvaltuustoon pyrkimistä. Tärkein aikaan saamamme asia on aloite kuraattoripalveluiden lisäämisestä.

YLIOPPILASKIRJOITUSTEN jälkeen elämään on tullut pieni tyhjiö.

–Kavereita ei ole kauheasti tullut nähtyä ja laskemista on ikävä. Sain kesätyön S-marketista ja olen siellä töissä Turkuun lähtöön asti. Myös työni 4H-yrittäjänä jatkuu elokuulle saakka. Kesäkuulle on suunnitteilla reissu Turkuun tulevia opiskelumaisemia katsomaan.

Opiskeluja Koivukoski odottaa innolla. –Suomessa on tosi tasokas lääketieteen opetus.

Lääketieteen opiskelupaikkoja lisättiin 50. Mitä tuleva lääketieteen opiskelija ajattelee lääkäripulasta?

–Pienten ja syrjäisten paikkakuntien lääkärivajeeseen ei pelkällä koulutuksen lisäämisellä pystytä vastaamaan, Koivukoski arvelee. –Paikkojen pitäisi pystyä houkuttelemaan lääkäreitä muullakin kuin työpaikalla. Moni lääkäri haluaa erikoistua, mutta pienemmillä paikkakunnilla ei ole töitä erikoislääkäreille. Yleislääkäreitä tarvittaisiin enemmän.

Koivukoski suunnittelee itsekin erikoistuvansa, mutta ala ei ole vielä selvillä. –Työssä tärkeintä on varmasti auttaminen, ihmisten parissa oleminen ja työn konkreettisen jäljen näkeminen.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.