Evijärven pyöräilykampanja alkaa taas

EVIJÄRVEN pyöräilykampanja alkaa jälleen 30. huhtikuuta ja jatkuu syyskuun loppuun asti.

Kampanjaan osallistutaan kirjoittamalla oma nimi liikuntarastilaatikoista löytyviin vihkoihin.

Rastit sijaitsevat bussipysäkin katoksessa Haapajärvenkylässä, uimarannan liittymässä Kivijärvenkylässä, Sopulan seinällä Lahdenkylässä, entisen kaupan seinällä Inankylässä, Särkikyläntien risteyksessä, kylätalon seinällä Jokikylässä, Lappajärven rajalla, kirkonkylän pururadalla, Sillankorvassa sekä Rantaraitin laavulla.

–Kampanjan päätteeksi arvomme polkupyörän kaikkien nimensä vihkoihin kirjoittaneiden kesken sekä kuukausittain pienempiä voittoja, Antti Saari liikuntatoimesta kertoo. –Kampanjan aikana tuhat kilometriä pyöräilleet ja nimensä liikuntatoimistoon ilmoittaneet saavat Pohjanmaan liikunta ja urheilun myöntämän kunniakirjan.

Saari muistuttaa myös, että nimensä Vetelin rajalta löytyvään vihkoon kirjoittamalla voi osallistua Evijärven ja Vetelin väliseen pyöräilymaaotteluun, joka on 8.–16. toukokuuta välisenä aikana.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Joukkuekuva EU/Lave yhteisjoukkueen kevätkierroksen viimeisestä pelistä Kälviältä, kun sarjan nousu Ykköseen varmistui. Kuva: Ville Paalanen.

Pallo pyörii 

LAPPAJÄRVEN VEIKKOJEN Pallo pyörii Järviseudulla -hanketta on testailtu ja käynnistelty kesän ajan. Hanke toteutetaan Opetus-

Evijärven kunnanvaltuusto

Kokouksen aluksi kunnanvaltuuston puheenjohtaja Esko Ahonen toivotti istuntokauden ensimmäisessä kokouksessa tervetulleeksi Evijärven kunnan kaksi uutta

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.

ILMAINEN

Digilehti

Isojako 13.9.