Kaikki keinot Alajärven Nuorisoseuran pelastamiseksi käytetään

Sanna Kivilahti Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseura ry:stä vastaa Alajärven Nuorisoseuran tilanteen tiedotuksesta.

Julkaistu:

Kategoria:

,

–Alajärven Nuorisoseuran talous on aiemminkin ollut tiukka, mutta nyt, kun koronavuoden aikana vuokratuloja ei ole ollut, on tilanne kiristynyt. Juoksevat kulut talosta menevät kuitenkin koko ajan.

Tilanteessa otetaan nyt aikalisä, tuumaa Kivilahti. Nuorisoseuran hallitus kokoustaa hänen kanssaan maanantaina, jolloin toimenpiteitä konkurssin estämiseksi pohditaan.

–Kaikki velka, mitä yhdistyksellä on, ei ole akuuttia. Nopeimmin erääntyvän ostovelan maksaminen antaisi lisäaikaa asioiden järjestelyyn.

Tarkkaan lainasummaan ja muihin yksityiskohtiin Kivilahti ei torstaina ottanut kantaa.

Yksi mahdollisuus on rahankeräys, jonka voisi toteuttaa Suomen Nuorisoseurat ry:n rahankeräysluvalla.

LAINAN lyhennystä päästään aloittelemaan tarpeiston myynnillä. Nuorisoseuran kaapit ja ullakko on käyty läpi, ja toiminnan kannalta tarpeetonta tavaraa, kuten näytelmien puvustoa ja rekvisiittaa, myydään loppuviikon aikana. Myynti käynnistyi torstaina neljältä.

–Väkeä oli oven takana jo ennen neljää, kertoi torstaina rahastamassa ollut Elina Paavola-Mikkonen.

–Homma käynnistyi vauhdikkaasti, nyt on jo parissa tunnissa myyty huimasti tavaraa. Retrotavarat kiinnostavat ihmisiä. Täällä on paljon sen aikakauden tavaraa, joka tuo nostalgisia muistoja nykyisille aikuisille. Joku ihasteli takkia sanoen, että hänen mummollaan oli ollut samanlainen. Ne ovat kuin paluu lapsuuteen ja nuoruuteen.

Paavola-Mikkonen ja muut Nuorisoseuran aktiivit kokivat turhasta tavarasta luopumisen iloisena asiana.

–Hyvä, että saadaan tavaraa kiertoon, talo pyörii hyvin ilman niitäkin. Tavaraa on kertynyt niin, ettei jotain tiettyä tahdo löytää, vaikka etsisi! Tuuletus on paikallaan. On ympäristöteko, kun tavara kiertää.

Mainos

Keskusteluissa ostoksilla käyneiden kanssa nousi esille toive siitä, että tila säilyisi nykyisessä käytössä.

–Olemme toiveikkaita.

Myynti jatkuu perjantaina kello 16–19, lauantaina 10–15 ja sunnuntaina 13–18. Samalla voi ihailla Alvar Aallon suunnittelemaa taloa ja pohtia, millaiseen käyttöön sitä voisi itse hyödyntää.

JOHANNA Klemola ja Jasmin Pokela olivat nähneet ilmoituksen kirpputorista ja poikkesivat katsomaan, löytyisikö jotakin kivaa. Pokela bongasi ainakin mekon ja silmälasin kehykset.

–Tämä on kaunis vanha rakennus, hän totesi.

–Talo henkii vanhaa aikaa ja kuuluu kulttuuriperintöön. Tosi harmi, että näin on päässyt käymään, Klemola pahoitteli.

Hän on itse ollut Nuorisoseuralla ainakin tanssikurssilla, jumpassa, konsertissa ja juhlissa.

Jos Nuorisoseuran hyväksi järjestettäisiin keräys, osallistuisitko? –Ehkä pienellä summalla.

Klemola toivoi, että kaupunki ottaisi isompaa roolia historiallisesti ja arkkitehtuurillisesti arvokkaan rakennuksen tulevaisuuden varmistamisessa.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.