Vihikangas Aisaparin puheenjohtajaksi

Sihteeri Aulikki Salo, puheenjohtaja Kati Vihikangas ja varapuheenjohtaja Martti Vaurio tapasivat Aisaparin hallituksen järjestäytymiskokouksessa.

Kokouksessa kerrottiin tilannetietoa Merkki Päällä -strategian toteutumisesta vuodenvaihteeseen mennessä. Ohjelmakauden 2014–2020 aikana on tehty yli 330 myönteistä hankepäätöstä. Julkista rahaa on hankkeisiin jaettu kaikkiaan yli 12 miljoonaa euroa. 

Tavoitteena on, että EU:n osuus julkisesta rahoituksesta on 42, valtion osuus 38 ja kuntarahaosuus 20 prosenttia. Rahoitus on toteutunut täsmälleen tavoitellussa suhteessa. Yksityistä rahoitusta on kertynyt jopa tavoiteltua enemmän: tavoite on 35 ja toteuma on 42 prosenttia. 

Tälle vuodelle on haettu siirtymäkauden myöntövaltuutta 1,8 miljoonaa euroa ja saman verran vuodelle 2022. Ensimmäinen hakujakso päättyy tänä vuonna helmikuun lopussa ja seuraavat toukokuun ja syyskuun lopussa. 

Mainos

Hakuun toivotaan Merkki Päällä -strategian mukaisia investointi- ja perustamistukia paikallisille yrityksille, elinkeinollisia kehittämishankkeita mukaan lukien yritysryhmähankkeet sekä kehittämis- ja investointihankkeita, joiden hakijoina ovat paikalliset yhdistykset. Yritystuilla on jatkuva haku. 

Seuraava rahoituskausi käynnistyy tällä tietoa vuoden 2023 alusta ja uutta strategiaa valmistellaan parhaillaan – ilmoittaudu mukaan suunnittelemaan kotiseudun tulevaisuutta, katso lisätietoa kotisivulta tai kysy lisää henkilöstöltä! 

Päivi Kultalahti

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.