Mikko Huhtala Teemu Kejosen kuolemasta: ”Teemu oli positiivinen ja katsoi aina tulevaisuuteen nähden mahdollisuuksia”

Arkistokuva.

Julkaistu:

Kategoria:

,

EVIJÄRVEN entinen kunnanjohtaja, Askolan kunnan johtoon syyskuussa siirtynyt Teemu Kejonen menehtyi nopeasti edenneeseen syöpään tiistai-iltana Meilahden sairaalassa.

–Olemme todella järkyttyneitä. Teemu jäi terveenä miehenä joulunviettoon, ja hänen piti palata loppiaisen jälkeen töihin, kertoi Askolan hallintojohtaja Tuija Saloranta Uusimaa-lehdelle.

–Olin häneen yhteydessä vielä kuoliniltana. Viimeiseksi viestiksi jäi: ”Olen nyt Meilahdessa tutkimuksissa ja minut nukutetaan”. Tuosta hän ei sitten enää herännyt.

Saloranta kertoi Uusimaa-lehdelle, että Kejosen sairaus eteni käsittämättömän nopeasti.

–Hän hakeutui sairaalaan ennen loppiaista Kiteellä ja sairaalan päivystykseen Joensuussa viime sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Koronatesti häneltä otettiin kahdesti, eli sitä hänellä ei ollut. Maanantaina hänet siirrettiin Meilahteen, ja tosiaan nopeasti edennyt syöpäsairaus oli hänen kuolinsyynsä. Minulla on omaisten lupa kertoa tämä.

43-VUOTIAS Kejonen toimi Evijärven kunnanjohtajana 2015–20.

Hänen muistokseen järjestettiin suruliputukset molemmissa kunnissa.

Evijärven nykyinen kunnanjohtaja Mikko Huhtala kertoo, että tieto entisen työtoverin kuolemasta tuli täytenä yllätyksenä ja shokkina kaikille.

–Tuntui kuin aika olisi pysähtynyt, kun suru-uutisen saimme, hän sanoo. –Teemu oli kunnassa monelle läheinen työkaveri. Hän oli positiivinen ja katsoi aina tulevaisuuteen nähden mahdollisuuksia. Teemun johdolla Evijärveä vietiin eteenpäin määrätietoisesti viiden vuoden ajan.

Kejonen hakeutui viime syksynä Etelä-Suomeen voidakseen olla lähempänä perhettään. Hän oli muuttanut Askolaan ja hankkinut sieltä asunnon. Hänellä on alakouluikäinen poika, joka asuu äitinsä luona.

–Päiviemme määrää meistä kukaan ei kuitenkaan voi tietää, Huhtala sanoo. –Tällaisessa tilanteessa on vaikea löytää sanoja. Teemusta jää hyvä muisto meille. Ajatuksissamme ovat myös Teemun omaiset: heille lämmin osanotto sekä voimia ja jaksamista.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.