GTK tekee kallioperätutkimuksia Evijärven, Kaustisen, Kruunupyyn, Pedersören ja Vetelin alueella kesällä 2020

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Geologian tutkimuskeskus (GTK) tutkii Evijärven, Kaustisen, Kruunupyyn, Pedersören ja Vetelin alueella kallioperää osana valtakunnallista akkumineraalien esiintymistä selvittävää projektia. Vuonna 2019 aloitetuilla tutkimuksilla tuotetaan ajantasaista perustietoa kallioperältään heikosti tunnetun alueen geologisista yksiköistä ja niiden jatkuvuuksista. Tutkimusten tuloksia voidaan soveltaa akkumineraalien etsinnän lisäksi muun muassa kalliolämmön hyödynnettävyyden ja kalliopohjaveden laadun arviointiin sekä tiestön ylläpidolle välttämättömien hyvälaatuisia kiviaineksia sisältävien alueiden rajaamiseen. Tulokset ovat myös tieteellisesti merkittäviä Suomen kallioperän synnyn ja kehityksen selvittämisessä.

Toukokuusta syyskuun loppuun ajoittuvalla kenttäkaudella alueella tehdään kalliopaljastumien kartoitusta ja lohkare-etsintää. Kartoituksen yhteydessä paljastumista havainnoidaan kivilajeja ja niiden rakenteita, sekä otetaan vasaralla irrottaen pieniä kivinäytteitä jatkotutkimuksiin. Kartoittajat liikkuvat alueella autolla ja jalan. Havainnointiin liittyen joudutaan paljastumilla kasvavaa sammalta siirtämään syrjään. Maastotutkimuksiin osallistuu GTK:n vakituisten geologien ja tutkimusavustajien lisäksi kaksi kausiapulaisiksi palkattua geologian opiskelijaa.

Mainos

Kallioperäkartoituksen lisäksi GTK tekee kevään aikana yhdellä kohteella koneellista moreeninäytteenottoa Emetin kylän itäpuolella. Moreeninäytteenotto suoritetaan maanomistajien antamilla luvilla suostumuksella ja näytteenottoalueen maanomistajiin on oltu yhteydessä.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.