Uusi yritys avaa monien mahdollisuuksien portin Vimpelistä Kiinaan

Sam Leijonanmieli houkutteli tuttavansa Liu Mingyanin ja Aimee Yotong Caon rekisteröimään uuden yrityksensä Vimpeliin. Se avaa monenlaisia mahdollisuuksia ja yhteistyökuvioita.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

HELMIKUUSSA perustettiin Vimpeliin ensimmäinen kiinalaisomisteinen yritys. Dim Sum Oy on Turussa asuvien Aimee Yotong Caon ja Liu Mingyanin yhteisyritys, joka markkinoi Pohjoismaisia tuotteita Kiinaan ja etsii seudulta kiinalaisia kiinnostava investointikohteita. –Odotuksemme toiminnalle ovat suuria, mutta on vielä vaikea arvioida tarkkoja lukuja. Aiomme kasvattaa toimintaamme Suomessa ja palkata mahdollisesti Vimpeliin apuvoimia toimintamme tueksi, Cao kertoi.

Cao on asunut Suomessa jo useita vuosia. Hän muutti tänne Pekingistä perheensä mukana, jolla on yritystoimintaa Turussa. –Asuttuani täällä joitakin vuosia perustin oman yrityksen, joka auttaa kiinalaisia aloittamaan liiketoimintaa Suomessa ja suomalaisia Kiinan markkinoilla. Neljän vuoden ajan olemme myyneet myös suomalaisia tuotteita Kiinaan.

Näin Cao tutustui Sam Leijonanmieleen, jonka yritys vei Kiinaan pakurikäävästä valmistettuja tuotteita. Pohjoismainen laatu esimerkiksi lisäravinteissa on kilpailuvaltti Kiinassa. Liun yritys Dr Nordic myy sinne terveys- ja luonnontuotteita tälläkin hetkellä.

–Olemme tehneet Samin kanssa yhteistyötä myös varhaiskasvatukseen liittyvissä koulutushankkeissa. Sam on yksi innovatiivisimpia tuntemiani ihmisiä.  Sen jälkeen, kun hänestä tuli kunnanjohtaja, meillä on syntynyt useita ideoita siitä, kuinka lisätä yhteistyötä Vimpelin, Suomen ja Kiinan kesken. Haluamme käyttää Vimpeliä porttina Kiinan markkinoilta suomalaisille. Täkäläiset voivat käyttää meitä porttina sinne.

KIINALAISET yritykset ovat kiinnostuneita Suomesta.

–Kun olen pyörinyt Kiinan markkinoilla oman yritystoimintani johdosta, ymmärrän, kuinka paljon Suomen markkinoilla voi olla annettavaa Kiinalle, Leijonanmieli kertoi. –Kiinassa kaupungit ovat isoja, mikä tekee niistä meluisia, saastuneita ja ehkä vaarallisiakin. Maan ostaminen on vaikeaa ja kallista. Isoja, yrityksiin vaikuttavia poliittisia ja lainsäädännöllisiä muutoksia tapahtuu siellä nopeasti, mikä tekee Suomesta kiinnostavan, koska täällä on turvallista, lainsäädäntö vakaa ja Suomi tunnetaan siellä innovaatioistaan. Täällä pidämme itsestään selvyytenä luonnon ja ilman puhtautta ja turvallisia oloja, emmekä osaa markkinoida niitä.

–Haluamme rakentaa turvallisia paikkoja kiinalaisille perheille sekä yrityksille siltä varalta, että jotain erityistä tapahtuu. Täällä voi asua ja hoitaa bisneksiä, sanoi Cao. –Monet kiinalaiset ovat muuttaneet Kanadaan ja siirtäneet omaisuutensa sinne, Leijonanmieli huomautti.

Mainos

Lakeaharjun alue on herättänyt visioita. Siellä kunnalla on hotellille kaavoitettu tontti, jonne voitaisiin perustaa jonkin tyyppinen tutkimus- ja kulttuurikeskus, johon yhdistettäisiin hotelliasumismahdollisuuksia ja etätyötiloja. –Tarvittaessa hankimme rahoitusta Kiinasta tai Hong Kongista.

Vieraille esiteltiin kunnan omistamia tontteja.

Myös naapurinkunnat Alajärvi ja Lappajärvi kuuluvat yhteistyön piiriin. Turismi ja teollisuus, erityisesti litiumkaivos Ullavassa kiinnostavat kiinalaisia investointikohteina. –Kivitipun alue on uniikki, ja GeoPark tulee olemaan kiinnostava kohde kiinalaisilla markkinoilla.

OLEN vaikuttunut ihmisistä ja paikkakunnan yritysten määrästä. He ovat todella yrittäjähenkisiä, Cao kertoi.

Cao ja Liu ovat mukana Finland-China Culture Assoriation -hankkeessa, jonka puitteissa Vimpelissä piti huhtikuussa järjestää taidenäyttely. Sitä siirretään. –Se kiinnosti yli 50 kiinalaista mediaa, ja tänne oli tulossa paljon kiinalaisia. Tulijat käyttävät aina palveluita ja verkostoituvat täkäläisten kanssa.

Tämän ansiosta Järviseudun kunnat löytyvät nyt Baidusta, kiinalaisesta hakupalvelusta.

Cao ja Liu ovat vierailleet Järviseudulla useita kertoja. –Viihdyn täällä hyvin. Maisemat ovat kauniit, Cao kertoi. –Vietimme juhannusta mökillä Lakeaharjulla, se oli hienoa. Nautin erityisesti saunakulttuurista, Liu totesi.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.