Järviseudun Sanomat kisaa Paikallislehtikilpailun voitosta

Julkaistu:

Aihe:

Sanomalehtien liiton Paikallislehtikilpailun finalistit julkistettiin keskiviikkona. Järviseudun Sanomat kisaa yksipäiväisten paikallislehtien sarjan voitosta Perhonjokilaakson, Haapavesi-lehden, Kiuruvesi-lehden ja Rantalakeuden kanssa. Voittajat julkistetaan Suurilla lehtipäivillä marraskuun 7. päivä.

–Paikallislehtikilpailulla on tärkeä merkitys paikallislehdille. Osallistujamäärät ovatkin viime vuosina nousseet. Tämän vuoden osalta on ilahduttavaa erityisesti verkkokilpailuun osallistuneiden lehtien määrän nousu yli 10 lehdellä. Osallistumisaktiivisuuden kasvu kertoo omalta osaltaan digitaalisen julkaisemisen vahvistumisesta paikallislehdissä, kertoo Sanomalehtien Liiton järjestöpäällikkö Ilona Hannikainen.

Sanomalehtien Liiton järjestämään Paikallislehtikilpailuun voivat osallistua liiton jäsenlehdet. Tänä vuonna kilpailuun osallistui 88 lehteä ja 49 verkkopalvelua. Arvioinnista vastasivat edellisvuosien tapaan Haaga-Helia ammattikorkeakoulun journalismin opiskelijat.

–On hienoa, että yhteistyö Haaga-Helian kanssa jatkuu. Opiskelijoiden osallistuminen arviointiin tuo tekijöille nuorten näkemystä lehdistä. Samalla opiskelijat pääsevät sukeltamaan syvälle paikallislehtikenttään, Hannikainen kommentoi.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.