Kuhalle annetaan kuturauhaa

Pihlajasaari sijaitsee valtion yleisvesialueen eteläpuolella. Rauhoitusalue on noin 144 hehtaaria.

Julkaistu:

Aihe:

KESÄKUUN ja heinäkuun aikana ei saa kalastaa Lappajärven eteläpäässä sijaitsevan Pihlajasaaren lähivesillä. Rauhoitusalue on noin 144 hehtaaria eli vajaat puolitoista neliökilometriä.

Kalastamiskielto alkaa 1. kesäkuuta ja päättyy 31. heinäkuuta. Päätöksen kaksi kuukautta kestävästä rauhoittamisesta teki Varsinais-Suomen ely-keskuksen kalatalousyksikkö.

Rauhoittamispäätös on vuosien 2019 ja 2020 kesä-heinäkuulle. Niiden jälkeen mahdolliset kieltopäätökset tehdään uuden Järviseudun kalatalousalueen käyttö- ja hoitosuunnitelman pohjalta.

Päätöksen perustelujen mukaan kyseessä on tärkeä kuhan lisääntymisalue. Ely-keskus totesi, että kiellon tarkoituksena on parantaa kuhien lisääntymismahdollisuuksia ja siten ylläpitää tulevaisuudessa mahdollisuuksia kalastaa kuhia.

VESIALUEEN Pihlajasaaren ympärillä omistaa Lappajärven osakaskunta eli kalastuskunta. Se pyysi rauhoittamista ely-keskukselta tehtyään asiasta päätöksen viime vuoden yleiskokouksessa.

Hakemus oli nähtävänä Lappajärven kunnan ilmoitustaululla, muttei tuottanut muistutuksia eikä lausuntoja.

–Järvellä rauhoitetun alueen rajat merkitään lipuilla, sanoo Lappajärven kalastuskunnan sihteeri Hannu Kuoppala.

Hän muistuttaa, että kielto koskee kaikkea kalastamista, esimerkiksi uistelua, virvelöintiä, jigausta ja verkkokalastusta.

Mainos

SAMA ALUE on tarkoitus rauhoittaa myös vuoden 2020 jälkeen.

–Pihlajasaari on perinteistä kuhan kutualuetta, sopivan matalaa karikkoa, kertoo Lappajärven kalastuskunnan puheenjohtaja Tuomo Savola.

–Kun siellä syntyneet palaavat kutemaan samaan paikkaan, saadaan lisää kuhia koko järven alueelle.

Kyse on pitkäjänteisestä kalastonhoidosta, sillä kuhat tulevat sukukypsiksi neljän–kuuden vuoden ikäisinä.

Savola huomauttaa, että kuha on nykyään Lappajärven tärkein saaliskala, vaikka myös ahventa ja haukea nousee hyvin. Pauneteilla eli avorysillä kalastavat ovat saaneet siikoja, mutta vain pienikokoisia.

–Kyllä siikoja vielä on, ja aikaisemmin niitä jäi 45-millisiin verkkoihin, mutta ei enää 50-millisiin.

Vuoden 2017 tammikuusta lähtien Lappajärven syvänteistä ei ole enää saanut kalastaa verkoilla, joiden solmuväli on 25–49 millimetriä, eli niin sanotuilla välikoon verkoilla.

–Minun mielestäni yhtenä syynä on lokkimäärän kasvaminen. Ne levittävät siikoihin lokkilapamatoa. Sairastuneet kuolevat ennen kuin ehtivät isoiksi.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.