LaVen pelinjohtajana aloittaa Jarkko Kujanpää

Julkaistu:

Aihe:

LAPPAJÄRVEN VEIKKOJEN naisjoukkue valmistautuu kolmanteen kesään Superpesis-tasolla.

Toissa vuonna LaVen pelinjohtajana toimi vimpeliläinen Jukka-Pekka Tuomela ja viime vuonna alajärveläinen Tero Tuomela. Nyt pelinjohtajana aloittaa seinäjokelainen Jarkko Kujanpää.

–Suunnilleen puolet joukkueesta on entuudestaan tuttuja jollakin tavalla, sanoo Kujanpää.

Avausottelunsa LaVe pelaa kotikentällään sunnuntaina 12. toukokuuta eli äitienpäivänä. Siihen on aikaa vajaat kahdeksan viikkoa.

–Jokaista peliä lähdemme voittamaan. Meillä on yhtenäinen ja nuori porukka. Nuoruus voi olla vahvuuskin, sillä vastustajat eivät tunne meitä etukäteen.

SOPIMUS LaVen ja Kujanpään välillä on mallia 1+1. Toisin sanoen hän jatkaa kaudelle 2020, jos kumpikaan osapuoli ei erikseen irtisano sopimusta.

Ensi kesä on Kujanpäälle ensimmäinen pelinjohtajana naisten Superpesiksessä. Ykköspesiksessä hän johti Kauhajoen Karhua vuonna 2006 ja Vaasan Mailattaria vuonna 2017.

–Valmentamisen aloitin jo 1996. Ensimmäisen puoli vuotta vedin poikajoukkuetta, mutta sen jälkeen kaikki ovat olleet tyttöjen tai naisten joukkueita.

LaVelle valitaan lähiaikoina kakkospelinjohtaja. Hänelle Kujanpää määrittää kaksi tärkeää roolia. Ensimmäinen on toimiminen varamiehenä, eli pelin johtaminen, jos ykköspelinjohtaja jostain syystä joutuu jäämään pois.

–Kakkospelinjohtajan toinen rooli korostuu siinä vaiheessa, kun ruvetaan miettimään pelipaikkoja ja pelikuvioita. Pääsen pallottelemaan ajatuksia hänen kanssaan. Toki pelaajiltakin saa näkökulmia, mutta päätösvalta ei ole heillä.

JOUKKUEEN fysiikkavalmentajaksi ryhtyi vuodenvaihteessa Veijo Vannesluoma. Hän on työskennellyt pitkään liikunnanopettajana Kuortaneen urheiluopistossa, mutta toiminut myös useita vuosia Superpesis-joukkueiden fysiikkavalmentajana Seinäjoella.

Vannesluoma on 60-vuotias. Vuonna 1983 hän voitti Töysän Vedon edustajana seiväshypyn Suomen mestaruuden.

–Tiedän, että porukka tulee olemaan kunnossa, kun äitienpäivänä pilliin vihelletään, kiittelee Kujanpää.

–Meillä on itse asiassa sellainen yhteys, että Veijo opetti minua, kun aikoinaan suoritin urheiluhierojan tutkinnon Kuortaneella.

PESÄPALLOSSA varsinkin juniorijoukkueissa pelinjohtajan ja valmentajan tehtävät ovat usein samalla henkilöllä. Jarkko Kujanpäältä löytyy siitä mittava kokemus.

–Kyllä vetämistäni joukkueista yhteensä muutama sata junioria löytyy. Esimerkiksi Seinäjoen Maila-Jusseissa aloin vetää 14-vuotiaiden D-tyttöjen joukkuetta ja johdin heidät 19-vuotiaiden B-tyttöjen Superpesikseen asti.

Lisäksi hän valmensi salibandyseura Seinäjoen Peliveljissä.

–Siellä toimin yhdeksän vuotta. Vedin ala-asteikäisten tyttöjen joukkuetta, kunnes se pelasi B-tyttöjen SM-sarjaa.

Kujanpää on kouluttautunut pesäpalloilijoiden valmentamiseen.

–Ensin oli tietysti nuorisovalmentajatutkinto, koska vedin D-tyttöporukkaa. Kaudella 2015 suoritin lajivalmentajatutkinnon. Sitten olin vielä kouluttajana juniorivalmentajakurssilla.

KUJANPÄÄ on 36-vuotias. Nuoruudessaan hän pelasi pesäpalloa Seinäjoen Maila-Jusseissa.

–En ollut hyvä pelaaja, joten lopetin B-pojissa. Olen klassinen esimerkki siitä, että he valmentavat, jotka eivät itse osaa pelata, Kujanpää naurahtaa.

Hän opiskeli nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi Ilmajoella toimivassa kansanopistossa Etelä-Pohjanmaan Opistossa.

Kujanpää työskentelee ohjaajana seinäjokelaisessa lastensuojeluyksikössä. Urheiluvalmentaminen sisältää samoja piirteitä kuin lastensuojelu- ja nuorisotyö.

–Tuntuu hienolta nähdä, miten joukkueista päästään vaikka lääkikseen tai oikikseen. On mennyt perille se, että pelireissuillakin voidaan opiskella.

LaVen joukkue

* Lappajärven Veikkojen viime vuoden Superpesis-joukkueesta jatkavat Jutta Herrala, Kaisa Jaakkola, Kiia Korpi, Piritta Kärnä, Aleksandra Latvala, Henna Olli, Emmi Peltola, Riina Rantala, Sanna Särkijärvi ja Emmi Vehka-aho.

* Joukkueesta lähtivät Roosa Aho, Jenna Kallio, Oona Liimatainen, Essi Ritola ja Tanja Tuomela.

* Uusia pelaajia ovat tähän mennessä Lotta Lax (Porin Pesäkarhuista), Nea Moilanen (Jyväskylän Kirittäristä), Ella Mäkelä (Jyväskylän Kirittäristä), Milla Oravasaari (Vaasan Mailattarista) ja Krista Salonen (Vähänkyrön Viestistä).

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.